Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

Täsmällisyys ja kotimaisuus vakuuttivat

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Vuokko Hannilan kesämökillä oli aika uusia vanhat olohuoneen sohvat uusiin. Uusien sohvien löytämisessä ja toimittamisessa löytyi avuksi Finsoffat Oy. Yritys oli Vuokolle tuttu, sillä myös hänen kotoaan Järvenpäästä löytyy Finsoffien sohva, joka on ollut heidän käytössään jo 10 vuotta.

– Halusimme sisustuksen oman näköiseksi, ja ajatuksena ostohetken aikoihin oli viettää tyttäreni valmistujaisia mökillämme, joten sohvat oli uusittava, myyntialalla työskentelevä Hannila kertoo.

Finsoffien läheisyys, monipuolinen valikoima ja tuotteiden räätälöitävyys olivat kriteereinä Hannilalle uuden sohvan valitsemisessa. Lähtökohtana oli, että sohva hankitaan seuraavaksi 10-20 vuodeksi.

Mökille tilattiin divaanisohva, jonka saa myös kolmen hengen vuodesohvaksi. Divaanin lisäksi tilattiin sohvapöydäksi muunnettava pyörien päällä liikkuva rahi, sekä erillinen lepotuoli.

– Menimme Finsoffille etsimään tietyn tyylistä ja kokoista sohvaa. Myyjä esitteli meille kattavasti eri vaihtoehtoja ja silloin nousi esille myös vuodesohvaominaisuus ja sen hyvät puolet, Hannila jatkaa.

– Iso vuodesohva on ollut kätevä meille, kun nuorisomme viettää paljon aikaa mökillä. Lisäksi divaanissa on säilytystilaa vuodevaatteille, Hannila kommentoi.

Koko palvelu hoitui Finsoffien kautta

Tiukan aikataulun raameissa sovittiin tarkka toimitusaika, jossa myös pysyttiin.

Uudet kalusteet toimitettiin neljässä viikossa mökille.

Hannilan tilaukseen kuului myös vanhojen kalusteiden poisvieminen. Kohtelias ja ripeä asiakaspalvelu saa kiitosta Hannilalta.

– Toimitus tapahtui todellakin ajallaan – pojat olivat varmaan jopa viisi minuuttia etuajassa, Hannila naurahtaa.

Hannila on ollut tyytyväinen Finsoffien tuotteisiin ja palveluun. Kalusteet ovat toimineet ja kankaat ovat olleet helppoja puhdistaa ja hoitaa.

Kalusteet ovat toimineet ja kankaat ovat olleet helppoja puhdistaa ja hoitaa.

– Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen. Finsoffat ovat täsmällisiä toimituksessaan, heillä on monipuolinen mallisto ja lisäksi he ovat vielä kotimainen yritys, Hannila päättää.

Finsoffat tuottavat korkealaatuisia suomalaisia sohvia Keravalla.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.