Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI TRUSTMARY FINLAND OY.

Lue lisää

“Administer tarjoaa vaivatonta, saumatonta ja sujuvaa taloushallinnon osaamista”

Levin Matkailukeskus on matkailualan yhtiö, joka pyörittää Levillä muun muassa neljää eri ravintolaa, kahta hotellia sekä kylpylää. Viimeisen parin vuoden aikana yhtiön taloushallinto on päivitetty 2020-luvulle. Kumppaniksi valikoitui Administer, jonka asiantuntijapalveluiden ja sähköisen järjestelmän avulla koko taloushallinnon prosessi on laitettu uuteen uskoon.

Yksi Levin Matkailukeskuksen ylpeyden aiheista on vuonna 2019 ovensa avannut putiikkihotelli Design Hotel Levi. Sen lisäksi yhtiön alla toimivat Kekäle-, Classic Pizza -, Ahku- ja Burger King -ravintolat sekä laaja ja monipuolinen kylpylä hyvinvointipalveluineen.

– Halusimme muuttaa taloushallinnon osalta pitkälti kaiken. Ennen uudistusta meillä oli aika vanhentunut tapa suhtautua kirjanpitoon ja koko taloushallintoon. Lähdimme yhdessä Administerin kanssa taklaamaan tilannetta, muistelee Levin Matkailukeskuksen toimitusjohtaja Sanna Leinonen.

Iso organisaatio tarjoaa monipuolista osaamista

Yksi Administerin valintaan vaikuttaneista tekijöistä oli se, että Levin toimiston lisäksi Administerin asiakkaana Levin Matkailukeskus voisi hyödyntää taloushallinnon asiantuntijoita ja heidän osaamistaan eri puolilta Suomea.

– Heillä on niin iso organisaatio, että apua saa tarvittaessa muualtakin kuin täältä Leviltä. Meillä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asiakassuhde. Kirjanpitäjämme on täällä Levillä ja olemme hänen kanssaan yhteyksissä ellei päivittäin, niin vähintään viikoittain, Leinonen kertoo.

Digitaalisuus edellä

Kokonaisuutena taloushallinnon uudistus otti aikaa noin kaksi vuotta. Sen myötä hyvin pitkälti kaikki taloushallinnon prosesseihin liittyvä muuttui. Sen myötä tutuksi on tullut esimerkiksi Administerin sähköinen taloushallinnon järjestelmä eFina.

– Administerin ehdoton vahvuus on digitaalisuus ja heidän sähköinen järjestelmänsä. Järjestelmän toiminta ja se, kuinka sitä voidaan hyödyntää konkreettisesti kaikissa asioissa aina palkkahallinnosta pankkitileihin, ovat isoja etuja, Leinonen sanoo.

Toimiva prosessi

Leinosella ja yleisesti koko yhtiöllä oli paljon odotuksia sen suhteen, mitä kaikkea uudistuksen myötä voitaisiin saada aikaan. Nämä odotukset ovat nyt täyttyneet.

– Administerilla on osaavat henkilöt ja toimivat järjestelmät, jotka saatiin yhdistettyä toimivaksi prosessiksi, Leinonen summaa.

– Asiakaspavelu toimii todella hyvin ja nopeasti. Apu on aina saatavilla. Sanoisin, että Administer tarjoaa vaivatonta, saumatonta ja sujuvaa taloushallinnon osaamista. Sitä se aika pitkälti on, Leinonen toteaa.

Administer on sähköisen taloushallinnon palveluihin erikoistunut auktorisoitu tilitoimisto
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi