Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset sekä työntekijäkokemukset. Lue lisää.

THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.

Read more

Sitedrive sujuvoittaa tekemistä ja tukee suunnittelutyötä

Matti Simula työskentelee vastaavana työnjohtajana Fira Oy:n Otakaaren työmaalla. Entistä sähkötekniikan laitoksen koulurakennusta remontoidaan startup-yritysten toimitiloiksi. Remontti on laaja, ja se käsittää useita eri työtehtäviä ja -vaiheita. Aikatauluohjelmisto Sitedrive helpottaa urakkaan liittyviä aikataulutuksia ja työn organisointia.

Sitedrive on aikatauluohjelmisto, jonka avulla urakkaan liittyvät tehtävät pystytään suunnittelemaan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Ohjelmiston avulla seurataan myös suunnitelman etenemistä ja työn tuloksia.

– Suunnittelusta on tullut täsmällisempää ohjelman myötä. Ohjelmiston kautta liiketoiminnan johto pystyy myös seuraamaan tiettyjä tunnuslukuja, Simula kertoo.

Mobiilisovellus kulkee jokaisen mukana

Simulan mukaan Sitedriven käyttöönotto on vähentänyt huomattavasti turhaa tekemistä. Kaikki tehtävät jaotellaan aikatauluohjelmistoon, josta ne kuitataan tehdyiksi. Näin seuraavan vaiheen tekijä pääsee jatkamaan urakkaa oikeaan aikaan.

“Sitedrive sujuvoittaa tekemistä ja vähentää turhaa juoksemista.”

– Ennen meidän piti lähteä työmaalle katsomaan, missä vaiheessa urakka on. Piti myös muistaa erikseen ilmoittaa seuraavalle, kun tehtävä tulee valmiiksi. Sitedrive sujuvoittaa tekemistä ja vähentää turhaa juoksemista, Simula kiittää.

– Sitedriven avulla saamme tarkemmin valvottua työn edistymistä tämän rakennuksen eri osissa. Ohjelmiston mobiilisovellus kulkee mukana työmaan kaikilla asentajilla ja vähentää myös niin sanottua paperisotaa, Simula jatkaa.

Yhteistyö on aktiivista ja eteenpäin vievää

Ohjelmisto on suhteellisen uusi, ja siksi sitä kehitetään edelleen. Sitedriven myyntitiimi ottaakin vastaan kehitysehdotuksia sekä kysyy käyttäjakokemuksesta ja antaa vinkkejä ohjelmiston hyödyntämiseen.

– Yhteistyömme Sitedriven tiimin kanssa on ollut aktiivista ja eteenpäin vievää. Kaiken kaikkiaan olemme olleet siihen tyytyväisiä tämän kokemuksen perusteella, Simula toteaa.

Fira-konserniin kuuluvat monipuolisia uudis-, korjaus- ja asuntorakentamisen hankkeita päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut Oy.
Katso yrityksen tiedot

Send a message

Error: Contact form not found.

Did you get good service? Tell us that.

Participate in the lottery and you can win a spa vacation!

Thank you for your message! We will return as soon as possible.