Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI TRUSTMARY FINLAND OY.

Lue lisää

Ahola Oy:lta löytyy apu kellon ympäri

Sesonkiluonteisessa jäätelökioskiyrittämisessä ehdottoman tärkeää on kassakoneiden toimivuus ja helppokäyttöisyys. Ahola Oy:n toimittamat Casio-kassajärjestelmät ovat luotettavia ja palvelun kruunaa osaava asiakaspalvelu, joka ei katso kelloa.

Rea Rahola-Liukkonen on nykyään yrittäjänä R&S Tiimi Oy:ssa, mutta on työskennellyt Pingviini-jäätelön parissa monissa eri tehtävissä jo 17 vuotta. Rahola-Liukkonen naurahtaa, ettei varmaan osaa maailmassa muuta, kuin jäätelöä.

– Tulin yllättäen Pingviini-hommiin mukaan. Sain ystävältäni soiton, että nyt on hyvä paikka auki. Minun piti tulla vuodeksi tuuraamaan, mutta tässä onkin nyt mennyt 17 vuotta, Rahola-Liukkonen hymyilee.

Aloittaessaan vuonna 2001 Rahola-Liukkonen oli vastuussa kahdestatoista jäätelökioskista. Silloin osassa kioskeista oli Aholan toimittamat Casio-kassajärjestelmät.

– Silloin jo havaitsin, että palvelu, ammattitaito ja tuki, jotka Aholasta löytyivät, oli se tärkeä pointti, Rahola-Liukkonen kertoo.

Neuvoja myös nuorten kielellä

“Soittamalla Aholaan löytyy aina apu. He osaavat myös neuvoa nuorta työntekijää niin helpolla tavalla, että se on ymmärrettävissä.”

Sesonkiluonteisessa työssä on tärkeää, että apua on saatavilla kellon ympäri. Viikonloppunakaan apua ei voi odottaa seuraavaan arkipäivään.

– Soittamalla Aholaan löytyy aina apu. He osaavat myös neuvoa nuorta työntekijää niin helpolla tavalla, että se on ymmärrettävissä. He puhuvat samaa kieltä, Rahola-Liukkonen kehuu.

Kesällä Rahola-Liukkonen osallistui suureen tapahtumaan ja oli unohtanut ostaa maksupäätteeseen kuittirullia. Vaikka oli jo ilta, Aholan apu oli puhelinsoiton päässä.

– Paikallinen Casion myymälä toi minulle kuittirullia paikan päälle. Palvelu on loistavaa, Rahola-Liukkonen kertoo.

rahola_kassa

”Yhteistyömme on täydellistä”

Yhteistyön myötä Ahola on oppinut tuntemaan jäätelökioskin arjen, joka nopeuttaa ja helpottaa yhteistyötä.

– Kentältä muilta kioskiyrittäjiltä kuultu kiitos tuo itselle hyvän mielen ja innon jatkaa yhteistyötä edelleen, Rahola-Liukkonen pohtii.

– Tärkeintä on luottamus puolin ja toisin, vilpittömyys ja aikatauluissa pysyminen. Minulla on monta hyvää syytä siihen, miksi yhteistyömme on täydellistä, Rahola-Liukkonen summaa tyytyväisenä.

Jari Ahola Oy on Casio-kassakoneiden ja -järjestelmien maahantuoja. Yrityksen palveluihin kuuluvat niin myynti, asennus, huolto kuin asiakastuki. Saatavilla ovat myös erilaiset lisätarvikkeet, maksupäätteet ja vuokralaitteet.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi