kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääEspoossa sijaitsevassa As Oy Nuolensulassa on 11 asuntoa. 80-luvulla rakennetun talon paljassokkelista paljastui puutteita, kun taloyhtiön uusi asukas havahtui kummalliseen hajuun. Asiaa tutkittiin paremmin, ja lopulta rivitalon kaikkiin asuntoihin tehtiin rakenneremontti, joka toteutettiin Lamoxin termotuotteilla. Termokenkä ja -palkki ovat näppäriä asentaa, ja menetelmä lisää lämmöneristystä.
Kimmo Vuorio asuu As Oy Nuolensulassa, jossa on tehty rakenneremonttia keväästä 2015 lähtien. Kimmo on toiminut remontin ajan taloyhtiön isännöitsijänä.
– Kaikki lähti liikkeelle yhdestä asuntokaupasta. Uudet asukkaat muuttivat taloon ja vaivautuivat hajusta, joka tuli talon rakenteista. Asiaa lähdettiin selvittämään ja rakenteita avattiin. Sitten selvisi, että 80-luvulla tehdyissä suunnitelmissa oli puutteita. Rakenne oli huono ja alapuut märkiä. Alapuusta löytyi itiöitä. Ensin päätettiin remontoida vain kyseinen asunto. Kun työ oli valmis, ongelmia löytyi muistakin asunnoista ja kaikki asunnot päätettiin korjata, Kimmo kertoo.
Remontin toteutti Rakennusapu Osmala & Törmä, joka käytti työssään Lamoxin termotuotteita. Remontti toteutettiin taloyhtiössä portaittain niin, että kerralla oli korkeintaan kolme asuntoa remontin alla.
– Ensimmäisessä asunnossa työ toteutettiin valuilla. Kun remontti laajeni, valvoja suositteli meille Lamoxin tuotteita, kertoo asentaja Robert Qvarnström.
“Termotuotteiden etuja ovat asennustyön yksinkertaisuus, helppous ja nopeus.”
Lamoxin tuotteet ovat näppäriä asentaa ja niiden saatavuus on Robertin mukaan hyvää. Menetelmä parantaa myös lämmöneristystä.
– Työ tapahtuu niin, että ensin avataan seinien alaosat ja sitten otetaan villat ja höyrynsulut pois. Sitten katkaistaan runkotolpat ja otetaan alajuoksupuu pois. Tilalle laitetaan termokenkä ja -palkki, joka leikataan oikeaan mittaan. Sitten tuote ruuvataan kiinni ja runkotolppien väliin laitetaan Finnfoam-eriste.
Myös kuluttajat ovat kiinnostuneita tuotteesta.
– Meille tulee yhteydenottoja, joissa kuluttajat ovat jo melkein valmiiksi päättäneet, että tällä tekniikalla tehdään. Termotuotteiden etuja ovat asennustyön yksinkertaisuus, helppous ja nopeus. Työvaiheita on vähemmän eikä pitkiä kuivumisaikoja ole. Homma on pölytöntä ja siistiä, ja rakennuksista tulee terveitä, Robert kertaa.
“Homma on pölytöntä ja siistiä, ja rakennuksista tulee terveitä.”
Taloyhtiön remonttiurakka on ollut laaja-alainen ja pitkäkestoinen. Taloyhtiössä tehtiin myös muita perusparannuksia, tiivistettiin ikkunanpielet ja uusittiin kaikki 11 kylpyhuonetta.
– Valesokkeli tuntuu olevan säännönmukainen ratkaisu tämän ikäisissä taloissa. Minusta tuntuu, että tälläkin alueella tehdään paljon töitä tällä menetelmällä. Työn jälki korjaustoimissa on ollut hyvää, Kimmo kehuu.
– Aiemmin tässä taloyhtiössä oli lattianraossa ilmarakoja. Enää ei pitäisi tuntua vetoa lattialla, kun työ on tehty termotuotteilla, Robert myhäilee.