TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääPohjois-Savon maakunnan päivystys- ja ensihoitopalveluista vastaa Kuopion yliopistollinen sairaala. Luona tuottaa sairaalan terveystoimen päivystyksen puhelinneuvonta- ja ohjauspalvelut. Neuvonta ja ohjaus mahdollistavat sen, että oikeat potilaat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Pohjois-Savon maakunnan ja samalla Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriin kuuluvan väestöpohjan koko on tällä hetkellä noin 250 000 asukasta. Luona ja Kuopion yliopistollinen sairaala ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 alkaen, kun Luona alkoi tuottaa Pohjois-Savon maakunnan terveystoimen päivystyksen puhelinneuvonta- ja ohjauspalveluita.
– Pyrimme ohjaamaan päivystykseen ne potilaat, jotka juuri sillä hetkellä tarvitsevat päivystyksellistä hoitoa, ja muut sitten joko akuuttivastaanotolle tai itsehoitoon. Lisäksi pyrimme vähentämään myös 112-palveluun tulevia soittoja ja sitä kautta arvioimaan hoidon tarvetta silloin, kun kyseessä ei ole henkeä uhkaava hätätila, kertoo Kuopion yliopistollisen sairaalan palvelukeskus Akuutin johtaja ja ylilääkäri Jouni Kurola.
Luonan ja Kuopion yliopistollisen sairaalan välinen yhteistyö on tiivistä, sillä puhelinneuvonta ja ohjaus ovat keskeinen osa päivystystoimintaa. Palvelukokonaisuutta on yhteistyön aikana kehitetty yhdessä.
“Koen, että tämä on aitoa kumppanuutta puolin ja toisin.”
– Viimeisin kehitys koskee päivystysnumeron muuttumista 116 117-numeroksi. Tavoite on, että vuoden 2019 loppuun mennessä kaikissa maakunnissa olisi kansallisesti sama numero, josta puhelu ohjautuisi kunkin maakunnan palveluntuotantoon, Kurola sanoo.
– Käymme yhdessä Luonan kanssa moniammatillista keskustelua siitä, mitä kulloisessakin tilanteessa on viisasta tehdä. Siksi koen, että tämä on aitoa kumppanuutta puolin ja toisin.
Kurola uskoo, että ilman Luonan puhelin- ja ohjauspalveluita olisi päivystyksessä paljon nykyistä enemmän ohjaushaasteita. Tulevaisuudessa hänen toiveensa on se, että neuvonta- ja ohjauspalveluiden volyymia voitaisiin kasvattaa siten, että yhä suurempi osa suoraan päivystykseen tulevasta potilasmassasta ottaisi ensin yhteyttä puhelin- ja ohjauspalveluun.
– Luona toteuttaa meille sitä visiota, että oikea potilas on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, Kurola summaa.
– Luona on muutoksiin valmis, ketterä ja innovatiivinen. He ovat myös aina valmiita keskustelemaan uusista palvelumuodoista, hän kuvailee.