Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Lämmitysputkiston remontti valmistui onnistuneesti aikataulussa sovituin hinnoin

LVI Elo toteutti Kaarinassa asuvan Kalervo Koivikon sekä hänen vaimonsa kotiin putkiremontin maaliskuussa 2017. Vuonna 1970 valmistuneen talon lämmitysputkistot uusittiin. Remontin yhteydessä vaihdettiin myös yhteensä seitsemän patteria. Kalervo on tyytyväinen remontin lopputulokseen sekä LVI Elon toimintaan.

Kalervo Koivikko ja hänen vaimonsa muuttivat nykyiseen omakotitaloonsa heti sen valmistuttua vuonna 1970. Kaksikerroksinen talo on yhteensä noin 270 neliön kokonaisuus. Asuinkerroksessa neliöitä on noin 115. Päälämmitysmuotona toimii öljylämmitys. Sen rinnalla käytetään nykyisin myös ilmalämpöpumppua.

Rehellinen vaikutelma vakuutti

Talon lämmitysputkisto oli ennen remonttia alkuperäinen. Putkisto ei ollut oireillut, mutta sen korkea ikä huoletti Kalervoa. LVI Eloon Kalervo tutustui rakennusmessuilla, jossa hän jätti myös yhteystietonsa Uponorin pisteelle putkiremonttia silmällä pitäen. Kalervo oli saanut jo kerran aiemmin tarjouksen lämmitysputkiston uusimisesta, muttei ollut tarttunut siihen sen korkean hinnan vuoksi.

– Yhteydenotto tuli Uponorilta nopeasti ja LVI Elolta tultiin käymään, Kalervo muistelee.

– Sain Aleksi Elosta heti sellaisen rehellisen vaikutelman. Minulla oli vertailukohtana toisen tarjoajan tekemä tarjous, joka oli Elon tarjoukseen verrattuna noin 50% kalliimpi, Kalervo summaa.

Remontti eteni vaiheittain kellarikerroksesta asuinkerrokseen

“Työn aikana päätimme kuitenkin uusia vielä kolme patteria, kun ne olivat niin hyvännäköisiä.”

Sopimus remontin toteutuksesta syntyi. Remontin yhteydessä päätettiin lämmitysputkiston uusimisen lisäksi vaihtaa myös neljä patteria. Putkiremontti tehtiin pintavetona, joka tarkoittaa sitä, että aiemmin rakenteiden sisällä piilossa kulkeneet putket vedettiin kulkemaan näkyville pintojen päälle. Työ toteutettiin maaliskuussa 2017 kahden viikon aikana.

– Kaksi asentajaa tulivat sovittuna kellonaikana. Työt alkoivat porauksilla kattilahuoneesta lähtien betoniväliseinien lävistyksillä ja sitten välipohjan lävistyksillä viittä eri linjaa myöten. Lävistyksien jälkeen alkoivat putkien vedot. Siinä käytettiin Uponorin putkea, jonka työstäminen näin sivusta seuranneena näytti todella helpolta. Sillä tuli siistiä jälkeä, Kalervo kuvailee remontin vaiheita.

– Tarjouspyyntövaiheessa sovittiin, että uusitaan neljä patteria, koska ne eivät olisi enää mahtuneet olemaan siinä tilassa uusien putkivetojen vuoksi. Työn aikana päätimme kuitenkin uusia vielä kolme patteria, kun ne olivat niin hyvännäköisiä. Vaihdoimme kaikista näkyvimmillä paikoilla olevat patterit, Kalervo jatkaa.

”Sovitut ajat ja hinnat pitivät”

Remontti valmistui sovitussa aikataulussa. Kalervo ja hänen vaimonsa olivat ennen remonttia pelänneet, että porauksesta tulisi paljon pölyä ja sotkua. Kävi kuitenkin ilmi, että sotkua aiheutui paljon luultua vähemmän.

– Poraus olikin yllättävän siistiä. Poranterän vieressä oli teollisuusimuri, joka imi pääosan pölystä. Remontti aiheutti sotkua paljon pelättyä vähemmän, Kalervo kertoo.

Lopputulos on ollut Kalervon mukaan sitä, mitä hän odottikin. Asentajien työn jäljestä näkee, että asialla olivat ammattimiehet. Kalervo kokee, että LVI Elo antoi itsestään rehellisen ja terveillä periaatteilla toimivan liikkeen kuvan.

– Asentajien työskentely oli erinomaista. He olivat fiksuja poikia ja tekivät töitä ahkerasti sekä kaikin puolin siististi, Kalervo kiittelee.

– Sovitut ajat ja hinnat pitivät. Koko remontti meni siten, miten oli luvattu. Asentajat olivat hyviä, niin kuin myös työn jälki. Olen kyllä tyytyväinen tähän, Kalervo päättää.

Sekä kuluttajia että yrityksiä palveleva LVI-alan ammattilainen Varsinais-Suomen alueella.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi