TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Ihmiset ja apu ovat aina lähellä

Ähtärissä asuva Tuula Vehka-aho on ollut Oma Säästöpankin asiakas siitä asti, kun pankki kaupunkiin toimipisteensä avasi. Lähellä oleva konttori ja sen ammattitaitoinen henkilökunta tekevät asioimisesta helppoa. Tuulalle merkittävä hyöty on se, että pankki on auki joka päivä maanantaista perjantaihin.

Tuula Vehka-aho asuu Ähtärissä Korsukylällä. Vastikään eläkkeelle jäänyt ja koko elämänsä ajan yrittäjänä toiminut nainen ei ole vielä malttanut lopettaa työntekoa kokonaan, vaan tekee edelleen töitä oman ja miehensä yrityksen kautta. Vapaa-ajallakaan ei hänelle ehdi tulla tylsää, kun päivät täyttyvät tavallisten kotitöiden lisäksi muun muassa puutarhanhoidosta ja lenkkeilystä.

– Kotimme on alkujaan minun synnyinkotini. Meillä on tässä samassa paketissa oikeastaan sekä koti että vapaa-ajan paikka, koska ulkona on niin paljon lääniä, jossa riittää työmaata, Tuula hymyilee.

Oma Säästöpankin asiakkaaksi Tuula siirtyi heti, kun pankki avasi toimipisteen Ähtäriin. Hän aloitti henkilöasiakkaana ja avasi myöhemmin pankkiyhteyden myös yritykselleen. Pankin valintaan vaikuttaneita seikkoja olivat muun muassa se, että Oma Säästöpankki on auki joka päivä maanantaista perjantaihin ja se, että paikalla on aina joku, jonka puoleen kääntyä.

” Erilaisiin tilanteisiin löytyy usein hyviä ratkaisuja, jotka helpottavat asioiden kulkua käytännössä.”

– Ihmiset ovat lähellä, ja voin aina mennä käymään konttorilla. Koskaan ei ole sellainen olo, että pitäisi ensin kysyä, voinko tulla kysymään näin hullua asiaa. Sen sijaan paikan päälle on helppo mennä ja kysyä, että hei, tämä asia on minulle vieras ja mitä tehdään. Erilaisiin tilanteisiin löytyy usein hyviä ratkaisuja, jotka helpottavat asioiden kulkua käytännössä, Tuula kertoo.

– Ainakin tällaiselle vähän iäkkäämmälle ihmiselle se on todella tärkeää, että neuvoa saa tarvittaessa ihan kädestä pitäen.

Asiakasta kuullaan aidosti

Asiakaspalvelun ammattilaisena ei Tuula omien sanojensa mukaan ole kenellekään ehkä se kaikista helpoin asiakas. Oma Säästöpankin tapa huomioida asiakkaat sekä pankin henkilökohtainen palvelu ovat kuitenkin vakuuttaneet hänet. Asiakkaana Tuula tuntee olonsa tervetulleeksi, turvalliseksi sekä kuulluksi.

– Jos jotakin asiaa ei pystytä ratkaisemaan heti, niin se ei ole minulle ongelma. Voin luottaa siihen, että minuun ollaan yhteydessä myöhemmin ja kerrotaan, kuinka asia tulee hoitaa, Tuula painottaa.

– Kokemukseni mukaan Oma Säästöpankin toimihenkilöt ovat olleet hyvin osaavia. He jaksavat kuunnella ja viitsivät tarjota sitä uutta palvelua. Minulle tärkeätä on ollut erityisesti verkko- ja mobiilipalveluiden käyttöön liittyvä apu. Keskustelua on aina käyty sillä tasolla, että asiat eivät mene minulta yli hilseen. Olen heidän ammattitaitoonsa todella tyytyväinen, hän summaa.

Oma Säästöpankki Oyj on itsenäinen säästöpankki. Oma Säästöpankki Oyj toimii Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan ja Satakunnan alueilla.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi