Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Hannu Vainikainen: ”Nämä olivat minun urani helpoimmat perustukset”

Hannu Vainikainen on toiminut rakennuttajana pääkaupunkiseudulla jo useamman vuosikymmenen ajan. Yksi hänen rakennuttamistaan kohteista on Tammisaloon Itä-Helsinkiin meren rannalle parhaillaan valmistuva rivitalo. Talon perustuksien suunnittelusta ja toteutuksesta haastavalle tontille vastasi Perustus-Ässä.

Tammisaloon rakentuu neljän perheen kodiksi rivitalo, jonka jokaiselle huoneistolle tulee myös oma autotalli. Talo nousee komealle paikalle meren rannalle. Alava merenrantatontti ei kuitenkaan ole rakentamista ajatellen se kaikkein helpoin tontti.

– Tontti on aika haasteellinen, ja olemme joutuneet kiinnittämään erityistä huomiota perustuksien suunnitteluun. Tontti on paalutettu ja sille on tehty todella hyvät salaojitukset, Hannu Vainikainen kertoo.

”Perustukset ovat rakennuksen tärkein osa”

“Tässä kohteessa meillä oli Perustus-Ässän kanssa kokonaisvaltainen urakkasopimus, jossa he hoitivat kaiken suunnittelusta toteutukseen avaimet käteen -periaatteella.”

Etsiessään perustusten toimittajaa, vertaili Vainikainen useampia eri toimittajia ja heidän tekemiään tarjouksia. Hän halusi löytää sellaisen toimijan, johon voisi varmasti luottaa. Perustus-Ässä pystyi toteuttamaan perustukset toivotussa aikataulussa kokonaisvaltaisesti.

– Perustukset ovat rakennuksen tärkein osa, johon kannattaa uhrata vaivaa ja suunnitella todella hyvin. Tässä kohteessa meillä oli Perustus-Ässän kanssa kokonaisvaltainen urakkasopimus, jossa he hoitivat kaiken suunnittelusta toteutukseen avaimet käteen -periaatteella.

– Perustukset ovat rakennuksen tärkein osa sen takia, että jos ne toteutetaan huonosti, niin niitä on todella vaikea korjata. Ne ottavat vastaan myös rakennuksen kaiken myöhemmän rasituksen ja painon, Vainikainen painottaa.

Nopeaa toimintaa tiukassa aikataulussa

Perustukset tehtiin paikallaan valaen. Ne ovat tuulettuvat ja rivirakenteiset, jolloin ne eivät sisällä mitään lahoavaa. Perustus-Ässä suoriutui työstään Vainikaisen mielestä hyvin ammattitaitoisesti pitäen tontin siistinä. Työn aloittaminen myöhästyi hieman Perustus-Ässästä johtumattomista syistä, mutta perustukset valmistuivat silti sovitusti.

– Meille tuli yllättäen viivästyksiä aloitukseen siten, että Perustus-Ässälle jäi loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa tehdä perustuksien suunnittelu. Siitä täytyy antaa heille iso kiitos, että pystyivät venymään, ja suunnittelutyö saatiin tehtyä todella nopeasti, Vainikainen kiittelee.

– Pohjatyöt oli tehty, sepelit laitettu valmiiksi ja paaluttaja oli käynyt paaluttamassa tontin. Siitä eteenpäin Perustus-Ässä teki kaiken. He tulivat ja tekivät raudoitukset, muotittivat, tekivät valuhommat, asensivat ontelot ja niin edelleen aina siihen pisteeseen asti, että meidän talotoimittajamme pääsi pystyttämään runkoja, Vainikainen summaa.

”Perustus-Ässän ammattitaito vakuutti minut”

“Haimme perustuksien osalta itsellemme mahdollisimman helppoa toimintatapaa, joka myös varmasti toteutui.”

Kokonaisuudessaan työ sujui Vainikaisen mukaan juuri niin kuin oli sovittukin. Perustus-Ässän työporukkaa hän kuvailee todella osaavaksi. Heidän kanssaan oli mukava tehdä töitä.

– Perustus-Ässän ammattitaito vakuutti minut. Tämä kohde oli todella haasteellinen, eikä mikään tusinatalo. Heidän suunnittelijansakin sanoi, ettei ole kymmeneen vuoteen suunnitellut yhtä vaikeita perustuksia, Vainikainen kiteyttää.

– Haimme perustuksien osalta itsellemme mahdollisimman helppoa toimintatapaa, joka myös varmasti toteutui. Emme halunneet sekaantua perustuksien tekoon millään tavalla, ja täytyy kyllä sanoa, että nämä olivat minun urani helpoimmat perustukset, Vainikainen naurahtaa.

Perustus-Ässä on valuperustusten tekoon erikoistunut yritys, jolta saat taloosi perustukset avaimet käteen -periaatteella.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi