TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääSosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia järjestää vaaleja kahden vuoden välein. Omat vaalinsa järjestetään niin opiskelijajäsenille kuin varsinaisille jäsenille. Stålforsin vaalijärjestelmien avulla vaaliprosessit saadaan etenemään jouhevasti ja sääntöjen sekä yhdistyslain mukaan.
Talentian toiminnan ydinajatus on mahdollistaa jäsentensä pärjääminen ja menestyminen työelämässä.
– Jäsenten edunvalvonta on se meidän ykköstavoitteemme, painottaa Talentian järjestöasiantuntija Mikko Suomalainen.
Talentialla on yli 26 000 jäsentäntä. Alueyhdistyksiä on 20 ja valtakunnallisia ammatillisia yhdistyksiä yhteensä 11.
– Tämä on aika iso määrä. Jäsendemokratia on se tärkeä juttu meille. Jäsenistön keskuudesta valitaan ne ihmiset, jotka meillä asioista päättävät. Sen takia myös vaalien järjestäminen on hyvin tärkeää – teknisen toteutuksen on toimittava ja prosessin edettävä lakien ja säännösten puolesta oikein, Suomalainen taustoittaa.
– Pidimme juuri vaalit ja se on aina iso projekti. Itse tekovaiheeseen menee noin puoli vuotta ja suunnittelu pitää aloittaa melkein vuotta aikaisemmin. Vastuullani oli vetää koko vaaliprojektia. Pidin huolta teknisestä toteutuksesta ja ylipäänsä siitä, että toteutus tapahtui sääntöjemme ja yhdistyslain mukaan, Suomalainen jatkaa.
Vaalien teknisen toteutuksen osalta kumppaniksi valikoitui Strålfors. Ennen valintaa potentiaaliset yhteistyökumppanit kilpailutettiin.
– Strålfors oli kärjessä heti kilpailutuksen perusteella, Suomalainen muistelee.
– Meillä synkkasi heidän kanssaan erityisen hyvin siitä syystä, että käytetty kieli oli todella sama. He tarjosivat juuri sellaista palvelua kuin me tarvitsimmekin, Suomalainen kertoo.
Strålforsin vaalijärjestelmät pystyivät tarjoamaan Talentialle kaivatun varmuuden siitä, että kaikki menisi varmasti oikein. Tämä oli kokonaisuutena yksi tärkeimmistä asioista.
– Toki heillä oli paljon myös liitännäisiä palveluita, joista saimme valita. Se oli positiivista, että ne tuotiin selkeesti esiin ja kerrottiin, että mitä mikin tarkoittaa, Suomalainen toteaa.
– Strålforsista jäi oikein hyvä fiilis. Meillä oli todella luottavainen olo kaiken aikaa. Yhteistyö pelasi hyvin. Dialogia käytiin koko ajan ja asiat toimivat kuten pitikin, Suomalainen kiittelee.