kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääBergmaneille valmistuu Nurmijärvelle 150-neliöinen koti, johon muuttaa pariskunnan lisäksi myös perheen 4- ja 6-vuotiaat lapset. Perhe kilpailutti talonrakentajat, ja kilvan voitti Potius. Ratkaiseva tekijä oli rakentamisen nopeus. Kaksikerroksisessa kivitalossa riittää tilaa koko perheelle.
Perhe on aiemmin asunut omistamassaan kerrostalokolmiossa ja sitä ennen vuokralla. Perheen lapset ovat jakaneet yhden huoneen, mutta pian asiaan on tulossa muutos.
– Valmistuvassa kodissa on kolme makuuhuonetta, keittiö ja ruokailutila, oleskelutila, aula, kodinhoitohuone, kylpyhuone, sauna ja wc suihkulla. Kodin suunnittelimme yhteistyössä arkkitehdin kanssa eikä olemassa ole toista vastaavaa, Bergmanit kertovat.
“Olimme alun perin asennoituneet siihen, että talon valmistumisessa menisi vuosi. Olemme nyt rakentaneet reilun puoli vuotta, ja talo on melkein valmis”
Potius ei ollut perheelle tuttu yritys. Pariskunta kilpailutti kolme eri valuharkkotoimittajaa, pari Siporex-toimittajaa ja kaksi betonielementtitoimittajaa.
– Päätimme, että teemme kivitalon. Arkkitehti mainitsi, että elementeillä saisi fiksunnäköisiä taloja. Potiuksen valitsimme siksi, että elementeillä runko valmistuu nopeasti. Arkkitehti teki toiveidemme mukaiset kuvat talosta. Toimitimme kuvat Potiukselle, joka alkoi tehdä rakennesuunnittelua.
Projekti käynnistyi varsinaisesti maaliskuussa 2016. Rungon pystytys tapahtui viikoissa, ja pian talossa oli myös katto paikoillaan.
– Olimme alun perin asennoituneet siihen, että talon valmistumisessa menisi vuosi. Olemme nyt rakentaneet reilun puoli vuotta, ja talo on melkein valmis, Bergmanit kertovat tyytyväisenä.
“Potius on hoitanut kuntoon kaiken, mikä on sovittu”
– Potius on hoitanut kuntoon kaiken, mikä on sovittu. Emme ole itse olleet mukana projektissa hoitamassa kilpailutuksia, roudaamassa tavaroita ja siivoilemassa. Ammattityöt olen jättänyt ammattimiehelle, Bergmanit tuumaavat.
Yhteydenpito Potiuksen kanssa on heidän mukaansa sujunut hyvin.
– Sähköposteihin ja puheluihin on vastattu kohtuullisella nopeudella. Tiivistäen voisi sanoa, että sovittu myös hoidetaan asiallisesti. Palvelu on ollut asiantuntevaa, ja olen ollut tyytyväinen siihen, että hommat ovat sujuneet tähän asti näin hyvin, Bergmanit kiittelevät.
Taloprojektia leimaa myös tyytyväisyys asuinympäristöä kohtaan. Uusi koti valmistuu maaseudulle, jossa lapsilla on tilaa touhuta ja temmeltää.
– Yksi ohjaava tekijä oli se, että vanhin lapsemme aloittaa pian koulun. Meillä oli lähtökohtana, että rakennamme sellaisen kodin, josta ei tarvitsisi muuttaa pois koskaan. Toivomme tämän olevan meille lopullinen koti.