Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset sekä työntekijäkokemukset. Lue lisää.

THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.

Read more

”Sannan ruokakassi auttaa arkea ja saa lapset tekemään ruokaa”

Seppisen nelihenkinen perhe Vantaalta on tilannut Sannan Ruokakassia helmikuusta 2017 lähtien. Tarve palvelulle syntyi yksinkertaisesti arjen helpottamisesta, kun ruokakaupassa käyntejä haluttiin vähentää.

Palvelun toimittajaa etsiessään Seppiset vertailivat eri ruokakauppojen ruoan kotiinkuljetuspalveluja. Sannan Ruokakassi erottui joukosta valmiiksi mietityllä reseptiikallaan.

– Ajattelimme, että Sannan Ruokakassista tulisi mukava apu arkeen, koska siinä ateriat on suunniteltu valmiiksi. Sen takia kokeilimme ja olemme nyt käyttäneet palvelua vuoden verran, perheen isä Pauli kertoo

Tärkeää oppia lapsille

Sannan Ruokakassin valikoimasta Seppiset ovat tilanneet kasvisruokia sisältävää Vegekassia sekä arkiruokaan keskittynyttä Maukaskassia.

– Vegekassi oli tosi hyvä, sen avulla sai tosi monipuolista kasvisruokaa. Viime aikoina olemme pääasiassa tilanneet Maukaskassia, Pauli sanoo.

“Ohjeet ovat selkeät ja hyvät, eivätkä valmistusajat ole hirveän pitkiä.”

Yllättäväksi ominaisuudeksi palvelussa on osoittautunut se, että perheen lapset ovat oppineet Sannan Ruokakassin avulla ruoanlaittoa.

– He ovat saaneet sen avulla hyvää koulutusta ruoanlaittamiseen. Ohjeet ovat selkeät ja hyvät, eivätkä valmistusajat ole hirveän pitkiä. Välillä lapset ovat yllättäneet ja tehneet ruoan vanhemmille, Pauli naurahtaa.

Toimitus automaattisesti joka viikko

Seppiset ovat olleet palveluun niin tyytyväisiä, että tilaus on toistaiseksi jatkuva. Maksu lähtee tililtä automaattisesti ja ruokakassi saapuu ovelle kerran viikossa.

– On tosi hyvä, kun tilauksia ei tarvitse tehdä joka kerta uudestaan, Pauli toteaa.

– Sannan ruokakassi auttaa arkea ja saa lapset tekemään ruokaa. Molemmat ovat hienoja asioita, hän sanoo lopuksi.

Sannan Ruokakassi on valmiiksi suunniteltu kokonaisuus, jossa jokainen aines on valittu huolella. Sannan Ruokakassi toimittaa valmiiksi suunnitellun ruokakassin resepteineen ja raaka-aineineen suoraan asiakkaan kotiovelle.
Katso yrityksen tiedot

Send a message

Error: Contact form not found.

Did you get good service? Tell us that.

Participate in the lottery and you can win a spa vacation!

Thank you for your message! We will return as soon as possible.