TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Henri Manninen: ”Pääsimme valmiiseen pöytään”

Henri Manninen ja Anne Haataja asuvat Espoossa Siklatalojen rakentamassa omakotitalossa. Avaimet käteen –periaatteella toteutettu kokonaisuus oli ostajalle helppo, koska tontti ja alustavat suunnitelmat olivat valmiina. Henri ja Anne pääsivät kuitenkin vaikuttamaan pohjaratkaisuun sekä pintamateriaaleihin ja tekemään asunnosta siten oman kotinsa.

Henri Manninen asuu Espoossa avopuolisonsa Anne Haatajan kanssa. Pariskunnan koti on Siklatalojen rakentama ja syyskuussa 2017 valmistunut omakotitalo. Ennen nykyistä kotiaan Henri ja Anne asuivat kerrostaloasunnossa, mutta kaipasivat omaa pihaa.

– Meillä ei ollut tarkoitus rakentaa. Olen aina sanonut, etten rupea ikinä rakentamaan, koska se on niin hirveä homma. Tätä ei ajatellut rakennusprojektina, koska ostimme valmiin talon, jota ei vain vielä ostohetkellä ollut olemassa, Henri kertoo.

“Olemme tähän uuteen kotiin todella tyytyväisiä.”

– Tämä ratkaisu oli sellainen avaimet käteen -toimitus. Sikla oli etsinyt valmiiksi tontin ja piirtänyt alustavat kuvat arkkitehdille. Pääsimme valmiiseen pöytään, sillä kaikki oli katsottu valmiiksi. Sikla toteutti projektin alusta loppuun.

– Tässä me löysimme mahdollisuuden saada juuri sitä mitä halusimme siten, ettei meidän tarvinnut ruveta tekemään kaikkea itse. Saimme rakennusluvat ja kaikki haettua Siklan kautta. Eli myös helppous viehätti, hän lisää.

Vaivaton ja helppo rakennusprosessi

Vaikka alustavat suunnitelmat oli tehty valmiiksi, pääsivät Henri ja Anne kuitenkin vaikuttamaan asunnon lopulliseen pohjaratkaisuun sekä pintamateriaaleihin. He saivat suunnitella erilaiset ratkaisut sopimaan omiin tarpeisiinsa. Valmis asunto on 96 neliön kokonaisuus, jossa on kaksi huonetta sekä keittiön, olohuoneen ja takkahuoneen yhdistävä avoin tila.

– Käytännössä ulkoseinät oli päätetty, mutta koko pohjaratkaisun pääsimme miettimään yhdessä arkkitehdin kanssa. Jokainen huone käytiin läpi ja teimme jonkin verran muutoksia. Saimme valita myös kaikki pintamateriaalit itse, Henri summaa.

– Meidän kannaltamme rakennusprosessi sujui aika vaivattomasti ja huomaamattomasti. Tietysti seurasimme sen etenemistä ja hoidimme tarvittavat asiat kuntoon säännöllisesti, mutta muuten meidän ei hirveästi tarvinnut puuttua mihinkään.

”Saimme sitä, mitä lähdimme hakemaan”

Henri ja Anne ovat viihtyneet uudessa asunnossaan hyvin. Pohjaratkaisu ja materiaalivalinnat ovat osoittautuneet hyviksi sekä toimiviksi. Siklan kanssa asiointi oli heidän mielestään helppoa.

– Kaikki mitä sovittiin, niin myös hoidettiin kuntoon. Olen tyytyväinen Siklan asennoitumiseen ja välittömyyteen. Asiat hoituivat tietyllä tapaa helposti, eikä mistään tarvinnut niin sanotusti tapella, Henri kuvailee.

– Olemme tähän uuteen kotiin todella tyytyväisiä. Me itseasiassa hieman yllätyimmekin siitä, kuinka hyvin tämä ratkaisu onnistui. Saimme sitä, mitä lähdimme hakemaan, hän kiteyttää.

Siklatalot on palveluyritys, joka on erikoistunut yksilöllisten kotien rakentamiseen. Palveluihin kuuluvat valmis SiklaTalomallisto sekä Sikla suunnittelupalvelu, jossa koti rakennetaan asiakkaan toiveiden pohjalta. Kokemuksia toimitilarakentamiseen erikoistuneesta Siklatilat Oy:sta löydät täältä.

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Osallistut arvontaan ja voit voittaa kylpyläloman!

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi