Tero Mantere: “Voin suositella Talliosaketta kenelle tahansa, joka tilaa tarvitsee”

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Tamperelainen Tero Mantere hankki itselleen Talliosakkeelta oman autotallin autoharrastustaan ajatellen. Asiointi Talliosakkeen kanssa sujui hyvin, ja valmis talli on ahkerassa käytössä ympäri vuoden. Tilojen ylläpito on omistajalle vaivatonta.

Tero Mantere asuu Tampereella rivitaloasunnossa. Työkseen hän toimii ajoneuvoyhdistelmänkuljettajana, ja vapaa-aika kuluu piha- ja metsänhoitotöissä sekä erilaisten autoprojektien parissa. Autoprojektiaan varten hankki Tero itselleen Talliosakkeelta oman tallin loppuvuodesta 2016. Autoprojektin lisäksi tallissa on kätevä tehdä myös muut pienemmät omaan autoon tarvittavat korjaukset.

– Minulla oli aikaisemmin vuokratalli, joka täytyi kuitenkin purkaa pois kerrostalon alta. Jostain oli saatava talli tilalle ja silloin keksin, että mitä jos se olisikin ihan oma. Sitten ei tarvitsisi enää jatkossa lähteä mihinkään, vaan saisi olla siellä, Tero muistelee.

“Ei tarvitse ostaa omakotitaloa sitä varten, että tarvitsee autotallin.”

Tallien muokattavuus vakuutti

Tero etsi uutta tallia selailemalla ilmoituksia Tampereen alueen vapaista tiloista. Talliosakkeen tallit olivat miehelle tuttuja jo etukäteen ja kun hän huomasi, että yritys oli rakentamassa Tampereelle uusia talleja, otti hän yhteyttä Talliosakkeen välittäjään.

– Kun kauppaa ruvettiin tekemään, oli tiedossa vain tallien tontti. Mietimme sopivaa kokoa ja kävin välittäjän kanssa katsomassa yhtä valmista kohdetta, jotta näkisin millaisia tallit oikeasti ovat.

– Siinä vaiheessa olin aika vakuuttunut siitä, että sellainen tallin pitäisi ollakin. Talliin tulisi riittävästi korkeutta, jotta sinne saisi parvenkin, Tero kertoo.

Helppohoitoinen ja turvallinen tila

Valmis talli luovutettiin joulukuussa 2016. Tero on ollut tyytyväinen materiaalien laatuun sekä tallin yleiseen turvallisuuteen. Talli on ahkerassa käytössä, sillä Tero viettää siellä aikaa lähes viikoittain. Tilat eivät kuitenkaan vaadi häneltä itseltään säännöllistä ylläpitoa, sillä kiinteistön huoltotöistä vastaa huoltoyhtiö.

– Tallissa pystyy vapaasti hitsaamaan ja rälläköimään, sillä se on peltiseinien ansiosta turvallinen. Lattiapinta on helppohoitoinen ja helppo pitää puhtaana, Tero kertoo.

– Hyviä asioita ovat myös kameravalvonta sekä valaistu piha. Ne luovat itselleni henkistä turvaa siitä, ettei talliin niin helposti yritetä luvatta mennä, hän kiteyttää.

Toimiva ratkaisu kenelle tahansa

Yhteistyö Talliosakkeen kanssa sujui Teron mukaan hyvin. Kaikki sujui sovitusti ja vastaukset kysymyksiin sai nopeasti. Yksi tärkeä asia Talliosakkeen talleissa oli juuri niiden muokattavuus – tallitilan pystyy muokkaamaan itse juuri sellaiseksi, kuin sen haluaa.

“Voin suositella Talliosaketta kenelle tahansa, joka tilaa tarvitsee.”

– Minulle suurin hyöty oman tallin hankkimisesta on se, että minulla on nyt paikka ja tila, jossa pääsen tekemään milloin mitäkin. Ei tarvitse ostaa omakotitaloa sitä varten, että tarvitsee autotallin, Tero painottaa.

– Voin suositella Talliosaketta kenelle tahansa, joka tilaa tarvitsee. Se on hyvä ratkaisu, Tero päättää.

Talliosake tarjoaa korkeatasoista harraste-, säilytys- ja toimitilaa kuluttajille ja yrityksille.

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Osallistut arvontaan ja voit voittaa kylpyläloman!

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi