TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Kastelli-talolta toiveiden omakotitalo turvallisesti ja luotettavasti

Kuorma-autoasentaja Kalle Lehtinen ja lastenhoitaja Viivi Lehtinen asuvat Kouvolan Korialla syksyllä 2017 valmistuneessa omakotitalossa. Pitkään haaveissa olleen kodin toteutti muuttovalmiisiin talopaketteihin erikoistunut Kastelli-talot.

Pariskunta pohti ensin, että he ostaisivat valmiin talon. Pyyntihinnat olivat kuitenkin niin kovia, että heräsi ajatus uuden rakentamisesta.

– Mietin, että olemme me vaikeammistakin asioista selvinneet. Homma oli vuodessa hoidettu, ja pääsimme muuttamaan. Oman rakentamalla saimme valita itse monia asioita, ja kokonaisuudesta syntyi tavallaan itsemme näköinen, Kalle kertoo.

Muiden positiiviset kokemukset vakuuttivat

“Hinta-laatusuhde oli Kastellila hyvä.”

Kastelli-talot valikoitui toimittajaksi pariskunnan ystävien hyvien kokemusten ja sopivan pohjaratkaisun perusteella.

– Aika suoraan löytyi mieluisa ja kriteerit täyttävä vaihtoehto – yksikerroksinen ja simppeli. Alkuperäisistä suunnitelmista poikettiin vain siten, että pohjaratkaisu muutettiin peilikuvaksi ja yksi seinä jätettiin tekemättä, Viivi kertoo.

– Hinta-laatusuhde oli Kastellila hyvä. Uskalsimme luottaa, koska olimme kuulleet yrityksestä hyviä asioita kavereiltamme, hän jatkaa.

Oma kädenjälki näkyy lopputuloksessa

Vaikka Kastelli toimittaa talopaketit muuttovalmiina, saa toimituksen myös eri työvaiheissa asiakkaan niin halutessa. Näin Lehtiset myös valitsivat: talo rakennettiin ulkopuolelta täysin valmiiksi ja sisäpuolelle tehtiin vain pinnat ja
pohjamaalit.

– Tavallaan tässä näkyy oma kädenjälki. Kun on vuodattanut projektiin hikeä, niin onhan se voittajafiilis, kun pääsee kantamaan muuttokamoja sisään, Kalle sanoo.

– Periaatteessa meille jäi se sisustus. Talon olisi saanut myös valmiina, mutta halusimme tehdä itsekin jotain, Viivi jatkaa.

Tärkeimmät tekijät helppous ja laatu

“Pystyimme hyvin luottamaan, eikä ollut missään vaiheessa pelkoa, että mitähän tästä tulee.”

Erityistä kiitosta pariskunta antaa kokonaisuuden hallinnasta. Kastelli-talojen kanssa projekti oli turvallinen ja luotettava toteuttaa.

– Esimerkiksi laskut tulivat aina vasta työvaiheiden jälkeen. Pystyimme hyvin luottamaan, eikä ollut missään vaiheessa pelkoa, että mitähän tästä tulee, Kalle sanoo.

– Helppous ja laatu vakuuttivat. Kaikki on siististi tehty, ja työmiehetkin olivat mukavia. Isoin stressi tuli lopulta siitä, millaiset verhotangot laitamme, Viivi naurahtaa lopuksi.

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Osallistut arvontaan ja voit voittaa kylpyläloman!

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi