kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääLVIturva toteutti käyttövesiputkiston remontin nokialaisen Jatta Palosen vuonna 1982 valmistuneeseen omakotitaloon keväällä 2016. Remontin myötä alkuperäinen, iäkäs kupariputkisto uusittiin. Uudet muoviputket vedettiin kulkemaan pintavetona ja suojattiin Jatan toiveiden mukaan osin koteloilla.
Remontti sai alkunsa siitä, kun LVIturvan edustaja soitti Jatalle ja kertoi tekevänsä kartoitusta hänen asuinalueellaan. Jatta soitti vakuutusyhtiöönsä ja selvitti, kuinka monen vuoden ajalta vakuutus korvaisi putkiston vaurion vuoksi sattuneen vesivahingon. Vastaus oli 35 vuotta, ja Jatan talon kupariputkistolla oli ikää jo 34 vuotta.
– Ajattelin, että laitetaan nyt sitten kuntoon, kun enää vuosi olisi aikaa. LVIturvan edustaja tuli käymään ja siitä se sitten lähti liikkeelle, Jatta muistelee.
“Asentajat olivat mukavia ja ammattitaitoisia kavereita, jotka tiesivät, mitä tekevät.”
Yhdessä asentajan kanssa käytiin vielä ennen työn aloittamista läpi kohdat, josta putket vedettäisiin läpi. Jatalle oli tärkeää, että tietyissä paikoissa asuntoa saataisiin putket suojattua kotelolla.
– Olen nähnyt sellaisen remontin, jossa putkia ei suojattu ollenkaan. Sellaista en halunnut. Halusin osan putkista suojaan ja piiloon kotelon avulla. Kaikki toimijat eivät tarjoa tällaista mahdollisuutta ollenkaan, joten se oli ehdottomasti iso plussa ja yksi ratkaisevista tekijöistä, joiden perusteella LVIturvan valitsin, Jatta summaa.
Alun perin käyttövesiputkiston remontin arvioitu kesto oli ollut noin kolme päivää, mutta väliin sattuneen arkipyhän vuoksi kesti se lopulta noin viikon. Se ei kuitenkaan Jattaa haitannut.
– Remontti ei vaikeuttanut asumistani mitenkään. Vedet olivat viimeisenä päivänä poikki, mutta minä olin silloin töissä. Sekään ei siis haitannut, Jatta kertoo.
Kokonaisuudessaan käyttövesiputkiston remontti sujui ilman sen suurempia haasteita. Jatta kuvailee LVIturvan toimintaa jämptiksi – se mitä sanottiin, niin se myös tehtiin.
– Asentajat olivat mukavia ja ammattitaitoisia kavereita, jotka tiesivät, mitä tekevät. Asentaja ehdotti itse esimerkiksi pesukoneeni liitännän siirtämistä paremmalle kohdalle, jotta pesukoneen vesihana olisi helpompi avata ja sulkea. LVIturva teki siistiä ja hyvää jälkeä, Jatta kiittelee.
Tehtävämme on myös tuoda kodin ylläpitoon liittyvä tieto helpossa ja ymmärrettävässä muodossa. Näin estämme vahinkoja tapahtumasta ja parannamme suomalaisten elämänlaatua. Toivomme ja teemme kovasti töitä sen eteen, että saisimme olla myös sinun kotisi kumppani.