Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

“Meidän yrittäjien ei tarvinnut perehtyä asiaan, vaan kaikki hoidettiin TALVEAlta käsin mallikkaasti loppuun asti”

Lapin Krassi on vuonna 1996 perustettu elintarvikealan yritys. Kesällä 2018 yhdessä TALVEAn kanssa toteutettiin yrityskauppa, jonka myötä yritystoiminnan ostivat kaksi uutta yrittäjää. Prosessi oli yrittäjille helppo, kun TALVEA hoiti pitkälti kaikki kauppaan liittyvät käytännön asiat.

Lapin Krassin tuotantotilat sijaitsevat Rovaniemellä. Yrityksen toimintaan kuuluu muun muassa elintarvikkeiden valmistus ja jatkojalostus sekä vihannesten ja juuresten käsittely ja jatkojalostus.

– Lähtötilanne oli sellainen, että eläkeikä alkoi tulemaan vastaan. Mietimme, että mitä tämän yrityksen kanssa tehdään ja mitkä olisivat vaihtoehdot, muistelee yrittäjä Timo Oja.

– Päädyimme myymään. Aloimme kartoittaa mahdollisia ostajia, jolloin Jouko Rajanen ja Marko Niemelä tulivat mukaan, Oja jatkaa.

Yrityskauppa tehtiin yhdessä

Yrityskaupassa Lapin Krassin ja uusien omistajien apuna oli TALVEA. Ennen yrityskaupan toteutusta TALVEAn asiakkuuspäällikkö otti yhteyttä Lapin Krassiin. Yhdessä TALVEAn kanssa alettiin miettiä ja tehdä sopimusta siitä, miten yrityskauppa tehdään ja miten se onnistuu.

– TALVEAsta on jäänyt minulle erittäin positiivinen kuva. Homma on toiminut ja kaikki on ollut ajallaan. Jos on ollut jotakin kysyttävää, niin niihin on aina saanut vastaukset. Erittäin lämminhenkistä palvelua, Rajanen kiittelee.

– Heti alusta asti tuli sellainen lämminhenkinen olo, että meistä huolehditaan ja tämä tehdään yhdessä, Oja kuvailee.

“Olemme erittäin tyytyväisiä”

“Palvelun laatu on mielestäni todella korkeatasoista. Palvelu on helppoa ja täsmällistä.”

Käytännössä TALVEA hoiti paperityön, verotusasiat ja kaikki muutkin yrityskauppaan liittyvät asiat. Konkreettisin hyöty oli Ojan mukaan juurikin se, että kaikki hoitui TALVEAn kautta. Jatkossa TALVEA tulee vastaamaan myös Lapin Krassin tilintarkastuksesta.

– Palvelun laatu on mielestäni todella korkeatasoista. Palvelu on helppoa ja täsmällistä. Olemme erittäin tyytyväisiä, Rajanen summaa.

– Meidän yrittäjien ei tarvinnut perehtyä asiaan, vaan kaikki hoidettiin TALVEAlta käsin mallikkaasti loppuun asti, Oja toteaa.

TALVEA tarjoaa asiakkailleen talous-, laki-, vero- ja tilintarkastuspalveluita.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi