Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Kehittymismahdollisuudet ja kiinnostavat tehtävät tekevät työstä mielekästä

Lohkopäällikkö Kari-Pekka Lumme ja ryhmäpäällikkö Tiina Kiuru ovat molemmat työskennelleet VR Trackillä jo useamman vuoden. Molempien työnkuva on muuttunut vuosien varrella. Kiinnostavat tehtävät ja työssä kehittyminen saavat aikaan sen, että työssä aidosti viihtyy.

Kari-Pekka aloitti VR Trackillä vuonna 2009. Ensin hän toimi vastaavan mestarin apumestarina yhdellä työmaalla. Sen jälkeen hän alkoi saada omia työmaita, joiden koot kasvoivat hiljalleen.

– Alun alkujaan sitä vastasi itse kaikesta. Nyt työ on enemmän sitä, että alaisuudessani on useampi toimihenkilö, jotka sitten tekevät niitä töitä, Kari-Pekka kertoo.

Tiina aloitti liikennesuunnittelijana vuonna 2008 ja siitä parin vuoden kuluttua projektipäällikkönä. Ryhmäpäällikkönä hän aloitti vuonna 2016.

“On tärkeää olla kiinnostunut ja avoin erilaisille asioille. Se riittää.”

– Kehitän ryhmämme toimintaa ja ryhmäläisteni osaamista. Kannustan ja autan heitä kehittymään myös itse, Tiina kertoo.

”Mielekästä tekemistä on yleensä aina koko päiväksi”

Käytännössä Kari-Pekan työhön kuuluu asioiden yleisluontoinen yhteensovittaminen sekä esteiden poistaminen työnjohtajien työn tieltä.

– Katson, että työ on mahdollista viedä sujuvasti eteenpäin, Kari-Pekka sanoo.

– Mielekästä tekemistä on yleensä aina koko päiväksi. Kotiin lähtiessä hommat tuppaavat jäämään aina enemmän tai vähemmän kesken. Sitä on sitten taas mukava tulla seuraavana päivänä jatkamaan, hän summaa.

”Olen saanut täällä todella suuren mahdollisuuden kehittyä sillä alalla, mistä olen kiinnostunut”

Ryhmäpäällikkönä Tiina toimii ryhmäläistensä esimiehenä, vastaten heidän työhyvinvoinnistaan sekä töiden riittävyydestä. VR Trackillä työskennellessään hänelle on tullut sellainen olo, että tilaisuuksiin tarttuminen kuljettaa hyvin eteenpäin.

– On tärkeää olla kiinnostunut ja avoin erilaisille asioille. Se riittää, Tiina painottaa.

– Koen, että olen saanut täällä todella suuren mahdollisuuden kehittyä sillä alalla, mistä olen kiinnostunut, Tiina kiteyttää.

VR Track Oy on infrahankkeisiin erikoistunut suunnittelutoimisto, rakennusliike ja kunnossapitoyritys.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi