Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI TRUSTMARY FINLAND OY.

Lue lisää

“Joutuisimme maksamaan vastaavasta kohteesta paljon enemmän vapailla markkinoilla”

Tarja ja Tapio Kesä-Heino ovat asuneet Avain Asuntojen asumisoikeusasunnossa Helsingin Pikku-Huopalahdessa jo 11 vuotta. Heidän mielestään parasta kohteessa on sijainti, kohtuullinen hinta sekä asumisen huolettomuus.

Paciuksenkaari 12:ssa sijaitsevassa, reilun 80-neliön kerrostalokolmiossa asuu Tapio ja Tarja Kesä-Heinon lisäksi myös pariskunnan koira Noppa. Aiemmin asunnossa asui myös perheen tytär.

– Ensimmäisen kerran laitoimme asumisoikeushakemuksen sisään jo 1990-luvun puolivälissä, mutta pistimme sen pidemmäksi aikaa niin sanotusti pitoon tyttäremme koulun vuoksi. Kun vuonna 2009 taas aktivoimme asumisoikeusnumeromme, saimmekin aikaisin saadun numeromme vuoksi todella paljon asuntotarjouksia, pariskunta taustoittaa.

Pariskunnan nykyinen koti oli ensimmäinen heille tarjottu asunto, johon he ihastuivat – ja jonka he myös saivat. Asunnon valoisuuden ja hyvän pohjaratkaisun lisäksi myös sijainnilla oli suuri merkitys asunnon valinnassa. Tapiolle alue oli ennestään tuttu, sillä hän oli viettänyt siellä lapsuutensa ja nuoruutensa.

– Koska olemme koiraperhe, on hienoa että tässä on luonto lähellä. Lisäksi keskustaan pääsee näppärästi ratikalla. Ei parempaa sijaintia voisi olla, Tarja kuvailee.

Asumisoikeusasumisen kustannukset ovat kohtuulliset

Syitä asumisoikeusasumisen valinnalle löytyi useita.

– Kavereillamme oli hyviä kokemuksia asumisoikeusasumisesta. Helsingin hintataso on lisäksi niin korkea, että varsinkin meidän suosimiltamme alueilta asunnon ostaminen olisi vaatinut lähes miljoonalainan, Tarja aloittaa.

– Vuokrataso tällä alueella on myös niin korkea, että siihen verrattuna tämä on edullisempaa ja kohtuullisemman hintaista, Tapio lisää.

Paciuksenkaari 12 on rakennettu vuonna 1998 ja se koostuu kerrostalosta sekä U-muotoon rakennetuista rivitaloista, joiden keskelle jää viehättävä piha. Taloyhtiössä on yhteensä 83 huoneistoa; pienistä kaksioista suuriin, kahden kerroksen rivitaloasuntoihin. Kiinteistöön on tulossa perusparannus vuosien 2020–2021 välillä, jolloin asuntojen pinnat, keittiö ja kylpyhuoneet remontoidaan täysin.

– Perusparannuksen ei pitäisi vaikuttaa vastikkeeseen. Info-tilaisuudessa meille kerrottiin, että materiaaleihin ja väreihin pääsee itse vaikuttamaan ja lisähintaan voi valita omaan asuntoonsa myös perustasoa korkeatasoisempia vaihtoehtoja. Meille tarjottiin sijaisasuntoa remontin ajaksi, joka toteutuu meidän asunnossamme vasta kesällä 2021, mutta käymme mieluummin töissä mökiltämme, Tarja kertoo.

Asiat ovat sujuneet Avain Asuntojen kanssa

Avain Asunnoista Kesä-Heinoilla on 11 vuoden aikana muodostunut hyvä kuva. Asiat ovat selvinneet nopeasti, kuten silloin kun asunnon liesi ja jääkaappi-pakastin menivät rikki. Kodinkoneista ei asumisoikeusasunnoissa tarvitse itse huolehtia, vaan ne tulevat firman puolesta.

– Se oli vain puhelu Avain Asunnoille ja sieltä tuli huoltomies katsomaan. Saimme uudet laitteet ihan parissa päivässä. Myös asukastoimikunnan asioista keskusteleminen isännöitsijän kanssa on ollut jouhevaa, Tarja listaa.

Talon yhteisöllisyys on tärkeää

Tarja on työskennellyt talon asukastoimikunnan puheenjohtajana useamman kauden ajan.

– Toimintamme tarkoitus on parantaa yhteisöllistä asumista. Teemme yhdessä asioita, järjestämme kevättalkoot, olemme jo useana vuonna syöneet yhdessä illallista Helsingin taivaan alla ja joulukuussa teemme kerhohuoneen ikkunaamme jo perinteeksi muodostuneen, päivittäin vaihtuvan joulukalenteriluukun. Viime jouluna pääsimme sillä myös Kymmenen uutisten loppukevennykseen, Tarja hymyilee.

Yhteisöllisyydellä on suuri merkitys pariskunnalle.

– Tykkäämme olla naapureiden kanssa tekemisissä, vaikka ei sen tarvitse mitään jokapäiväistä hengailua olla. Nyt korona-aikana talossa asuvista vanhemmista asukkaista pidetään huolta. Käymme esimerkiksi kaupassa heidän puolestaan, Tarja kertoo.

Avain Asumisoikeus Oy omistaa noin 6500 asumisoikeusasuntoa eri puolilla Suomea aina Rovaniemeltä Helsinkiin. Yhtiön tavoitteena on tuottaa jatkuvasti uusia asumisoikeusasuntoja ja pitää yllä monipuolista asuntotarjontaa ympäri Suomen.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.