Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset sekä työntekijäkokemukset. Lue lisää.

THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.

Read more

Eltelillä mennään yhdessä eteenpäin

Eltel on Suomen johtava kriittisten sähkö- ja tietoliikenneverkkojen palveluntuottaja. Työnantajana Eltel tarjoaa laajat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen hyvää yhteishenkeä huokuvassa työympäristössä.

Sähköverkkosuunnittelijana työskentelevä Esa Kumpula työskentelee Eltelillä nyt kahdeksatta vuotta, ja sähköverkkoalan kokemusta hänelle on kertynyt jo yli kymmenen vuotta. Työn ohessa hän on kouluttautunut aina sähköverkkomestariksi asti.

– Päädyin Eltelille sähköverkkoalalta tuttujen haalarinvaihtoviikkojen kautta. Se tarkoittaa, että Eltel voitti alueurakointisopimuksen, jonka kautta vaihdoin tänne töihin.

Työssään Kumpula nauttii erityisesti teknisten haasteiden ylittämisestä. Tiedon kerääminen ja sen soveltaminen ongelmien ratkaisemiseksi on hänelle kaikkein palkitsevinta. Eltelillä hän pitää siitä, että asiat saa tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee. Tiettyjen raamien ja ohjeiden puitteissa tyyli on varsin vapaa, kunhan työ tulee tehdyksi ja lopputulos on tarkoituksenmukainen.

– Tykkään siitä, että saa omalla tyylillään toteuttaa kaiken.

Ihmiset tukevat toisiaan

Kumpulan varsinainen työpaikka on Eltelin Tampereen toimipiste, jossa on pari-kolmekymmentä työntekijää: asentajia, suunnittelijoita, dokumentoijia, työnjohtoa ja ylempää johtoa. Kumpulan mukaan työpaikalla vallitsee hyvä yhteishenki, jossa jäykän hierarkian sijaan kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat talolla sujuvasti toistensa kanssa asemaan katsomatta.

– Meillä on täällä tosi hyvä ilmapiiri. Kaikkien kanssa tulee helposti toimeen ja voi helposti mennä juttelemaan. Ja aina saa kyllä apua, jos jossakin on ongelma.

Tiiviin työyhteisön etuja on se, että ihmiset tulevat tutuksi ja työkavereihin oppii luottamaan. Tämä onkin tärkeää alalla, jolla työturvallisuudesta täytyy huolehtia erityisen tarkasti.

– Meillä kaikki ovat tuttuja toisilleen. On helppo luottaa kaveriin, kun tietää, että kaikki ovat ammattitaitoisia.
Varsinkin kun ollaan sähkön kanssa tekemisissä, on erittäin tärkeää, että voi luottaa työkavereihin, Kumpula toteaa.

Avarat uranäkymät

Kumpula haluaa jatkuvasti kehittyä ja laajentaa osaamistaan, ja hänestä Eltelillä annetaan siihen erinomaiset mahdollisuudet. Yritys tekee tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa, joten kouluttautumiseen on matala kynnys. Myös yrityksen sisällä omaan työnkuvaan pystyy vaikuttamaan hyvin paljon.

– Olen yksi esimerkki siitä, eli olin ennen asentaja ja halusin suunnittelijaksi. Siihen annettiin mahdollisuudet, ja nyt olen työskennellyt suunnittelijana yli viisi vuotta. Tosi moni työkaveri on saanut firman sisällä sellaisia pestejä, mitä on hakenut. Kyllä täällä mahdollisuuksia löytyy.

Kumpula näkee, että Eltelille sopivat töihin ihmiset, jotka osaavat ottaa vastuuta ja ratkaista ongelmia. Lisäksi Eltelille tulevan työntekijän tulee hänestä olla aina valmis oppimaan ja kehittämään omaa tekemistään. Kaiken kaikkiaan Kumpula pitää Elteliä helposti suositeltavana työnantajana.

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Puola ja Saksa.
Katso yrityksen tiedot

Send a message

Error: Contact form not found.

Did you get good service? Tell us that.

Participate in the lottery and you can win a spa vacation!

Thank you for your message! We will return as soon as possible.