Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset sekä työntekijäkokemukset. Lue lisää.

Asiakas palvellaan hyvin alusta loppuun saakka

kokemuksia.fi

THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.

Read more

Savonlinnalainen kuntokeskusyrittäjä Eero Piironen on ostanut tuotteita Sotkasta useamman kerran. Tyytyväisten ostokokemusten jälkeen Sotkassa asioinnista on jo muodostunut vakiintunut käytäntö hänelle. Kun tulee tarve uusiin kalusteisiin, suunnataan kohti Sotkan myymälään.

Ensimmäisen kerran Eero asioi Sotkassa tuttujen myyjien kautta. Sen jälkeen sieltä on Piirosen kotiin ostettu muun muassa ruokailupöytä, matto, tuoleja ja puutarhakalusteita. Lisäksi hänen kuntokeskukseensa on ostettu naulakoita ja istuimia Sotkan valikoimasta.

Viimeisin ostos on sänky, joka tarttui matkaan hyvän asiakaspalvelun ansiosta. Eeron mukaan hankinta oli hyvä, sillä unen laatukin on parantunut.

“Asiakaspalvelu on se juttu, mihin olen todella tyytyväinen.”

– Päädyimme ostamaan sängyn sieltä melkeinpä heräteostoksena. Menimme etsimään aurinkotuoleja, kun myymäläpäällikkö kysyi, tarvitseeko meidän päivittää sänkyämme uuteen.

“Ostotapahtuman luontevuus ja asioiden toimiminen on tärkeää”

Eero suosii ostosten tekemistä perinteisesti kivijalkamyymälöissä. Osan Sotkan tuotteista hän on käynyt noutamassa myymälästä ja osa on toimitettu suoraan hänen kotiinsa. Hän kertoo, että palvelu Sotkassa toimii ja tuotteiden toimitusajat ovat kohtuullisen nopeita, noin 2–3 viikkoa.

– Asiakaspalvelu on se juttu, mihin olen todella tyytyväinen. Siellä pidetään aikatauluista kiinni.

“Jos haluat laatua, kannattaa mennä Sotkaan.”

Eeron mukaan asiakas palvellaan Sotkassa hyvin alusta loppuun, ja tuotteet ovat olleet hänen tarpeisiinsa laadukkaita. Asiakas otetaan vakavasti, mutta hyvällä huumorilla.

– Jos haluat laatua, kannattaa mennä Sotkaan, hän kiteyttää ytimekkäästi.

Sotka on suomalainen huonekaluliike, jolla on 52 myymälää ympäri Suomea. Sotkan tuotteita voi tilata myös verkkokaupan kautta ja he tarjoavat tuotteiden kasaus- ja kuljetuspalveluita.
Katso yrityksen tiedot

Send a message

Error: Contact form not found.

Did you get good service? Tell us that.

Participate in the lottery and you can win a spa vacation!

Thank you for your message! We will return as soon as possible.