Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Anu Birk: ”Kun astun ovesta ulos, on olo kevyt”

Anu Birk käy Ainola Kauneusklinikalla säännöllisesti niin kasvo- kuin kokovartalohoidoissa. Hoidot tuovat hyvän ja kevyen fiiliksen lisäksi myös selkeitä tuloksia. Hoitojen ansiosta esimerkiksi Anun ihon sävy on tasoittunut ja paino pudonnut puolen vuoden aikana yli 10 kiloa.

Helsingissä asuva Anu muutti Virosta Suomeen vuonna 2008. Hänellä on perhe, kaksi lasta sekä kaksi pientä lastenlasta.

– Olen tyytyväinen omaan elämääni. Olen uranainen, Anu kertoo.

Tutustumiskäynnin kautta vakituiseksi kanta-asiakkaaksi

Anu on aina halunnut olla kaunis. Suomeen muuttaessaan hän ei vielä tiennyt Ainola Kauneusklinikan toiminnasta. Kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta tulla tutustumiskäynnille, tarttui hän siihen. Nyt Anu on kanta-asiakas.

“Oma kosmetologini suunnittelee minulle uusia hoitoja ja suosittelee tuotteita. Saan häneltä kaiken tarvittavan tiedon.”

– Kun minulle soitettiin ja kerrottiin tutustumiskäynnistä, niin mietin, että totta kai tulen. Olen viisikymppinen, niin kyllä sitä pitäisi saada vähän hoitoa, Anu muistelee.

– Soiton jälkeen tulin tänne ja olin tyytyväinen, hän jatkaa.

Selkeästi havaittavia vaikutuksia

Anulle on tehty sekä kasvo- että kokovartalohoitoja. Hoitoja tekee aina sama, tuttu kosmetologi. Jokaisella käyntikerralla tehdään aina kaksi hoitoa, jotka kestävät yhteensä kolme tuntia. Hoidoilla on ollut selvästi havaittavia vaikutuksia.

– Paino on kaikille naisille haaste. Olen päässyt omaan tavoitteeseeni. Puolen vuoden sisällä olen pudottanut painoa yli 10 kiloa. Vaatekokoni on pienentynyt XXL:stä M:ään. Kaikki on tämän kauneushoidon ansiota, Anu kertoo.

– Haluan, että kasvojeni iho on hyvä. Aiemmin verisuonet tulivat esiin, mutta hoidon ansiosta ne eivät tule enää esiin ja iho on tasoittunut.

Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua

Ainola Kauneusklinikan asiakaspalvelua ja henkilökunnan ammattitaitoa Anu kuvailee hyväksi. Henkilökunta tuntee hänet nimeltä ja Anu kokee voivansa luottaa heihin ja heidän ammattitaitoonsa. Hänen oma kosmetologinsa auttaa oikeiden hoitojen ja tuotteiden valinnassa.

– Tässä ei ole kyse vain yksittäisestä hoitokerrasta, vaan monivuotisesta kokemuksesta. Oma kosmetologini suunnittelee minulle uusia hoitoja ja suosittelee tuotteita. Saan häneltä kaiken tarvittavan tiedon, Anu sanoo.

– Kun astun ovesta ulos, on olo kevyt. Kaikki liikkuu ja itsestään on hyvä olo, Anu summaa.

Ainola Kauneusklinikka, Helsingin Ainola Oy, avasi ovensa asiakkailleen elokuussa 2015. Klinikka sijaitsee Kluuvin Kauppakeskuksen 4. kerroksessa. Yksityinen kauneusklinikka tarjoaa ikääntyvälle iholle yksinkertaisia ja monipuolisia kauneudenhoito- ja ihonhoitopalveluita.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.