kokemuksia.fi
THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.
Read moreMiikka Alpisalo ja hänen perheensä matkailevat paljon niin Suomessa kuin Euroopassakin. Viisihenkisen perheen matkat taittuvat usein asuntoautolla, joka on hankittu Best-Caravanilta. Best-Caravan saa Miikalta kiitosta asiallisesta palvelustaan.
Littoisissa asuvan perheen isä, Miikka Alpisalo, on hankkinut Best-Caravanilta tähän mennessä yhteensä kolme asuntoautoa. Kaksi ensimmäistä olivat käytettyjä. Kolmas ja tälläkin hetkellä käytössä oleva auto ostettiin uutena.
“Suosittelen käymään Best-Caravanilla”
– Kun lapset kasvoivat, niin tarvitsimme asuntoautoonkin lisää tilaa. Nyt meillä on uusi auto. Tällaiset hieman isommat, viidelle hengelle sopivat autot ovat hieman harvemmassa, Miikka kertoo.
Best-Caravan tuli perheelle tutuksi muutama vuosi sitten, kun he etsivät netistä sopivaa käytettyä asuntoautoa. Sopiva malli löytyi yllättävän läheltä, Best-Caravanin Turun toimipisteeltä.
– Sinne oli hyvä mennä katsomaan ja kaupat tehtiinkin ihan saman tien, Miikka muistelee.

Ensimmäisen kaupanteon jälkeen on seuraavatkin asuntoautot hankittu Best-Caravanilta. Tuttuun ja lähellä olevaan paikkaan on Miikan mukaan ollut helppo mennä. Myös rahoituspuoli on aina saatu katsottua perheelle sopivaksi.
– Best-Caravan tuntui kivalta paikalta ja kauppoja oli helppo tehdä, Miikka muistelee.
– Haimme rahoituksen jokaiseen autoon ja kuukausierät katsottiin meille sopiviksi, hän lisää.
Best-Caravan on tehnyt perheen asuntoautoihin vuosien varrella myös joitakin huoltotoimenpiteitä aina öljynvaihdoista pikkuvikojen korjauksiin. Miikan mukaan huollot ovat sujuneet hyvin.
– Huolloissa ei ole ollut mitään ongelmia. Kaikki, mitä olemme pyytäneet tehtäväksi, on myös tehty ja saatu kuntoon, Miikka kiteyttää.

Best-Caravanin asiakaspalvelua Miikka kuvailee asialliseksi. Asuntoautoa ostettaessa, niin käytettyä kuin uuttakin, on perhe voinut jättää aina edellisen autonsa Best-Caravanille ja ostettu auto on saatu käyttöön nopeasti luovutushuollon jälkeen.
– Asiakaspalvelu oli hyvää ja asiallista, Miikka kertoo.
– Suosittelen käymään Best-Caravanilla ja tutustumaan autoihin niin internetissä kuin toimipisteen pihassakin, Miikka päättää.
Error: Contact form not found.