Atk-päivillä verkostoidutaan ja luodaan yhteistyömalleja

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Kuntaliitto ja FCG Koulutus järjestivät valtakunnalliset Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät Jyväskylän Paviljongissa 22.-23.5.2018. Vuosittain järjestettävän tapahtuman tarkoituksena on tuoda yhteen julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita ja näytteilleasettajia ympäri Suomea.

IT- ja kehitysjohtohallinnossa HUS:n tietohallinnossa toimiva Mikko Rotonen on osallistunut tapahtumaan 90-luvun vaihteesta lähtien. Hän tulee atk-päiville tavatakseen tuttuja ja verkostoituakseen alan muiden toimijoiden kanssa.

– Tilaisuus on kasvanut valtavaksi, ja täällä näkee paljon tuttuja. FCG on onnistunut järjestelyissä niin, että tänne tulee merkittävä määrä julkisen ja yksityisen sektorin osallistujia, Rotonen sanoo.

”Täällä ollaan neuvottelevalla mielellä”

Rotosen mukaan on tärkeää, että tapahtuma ei ole pelkkiä luentoja. Koska tilaisuus on iso, varsinaisia työpajoja ryhmittäin ei ole mahdollista järjestää. Kohdennetuissa esikokouksissa on kuitenkin työryhmiä, joissa toiminta on vuorovaikutteista.

” Täällä pääsee paitsi tapaamaan uusia ihmisiä myös saamaan viimeisintä tietoa siitä, miten asioita valmistellaan valtakunnan tasolla.”

– Työryhmissä on mahdollisuus keskusteluun eri tahojen kanssa. Niissä pääsee kuulostelemaan, mitä eri puolella Suomea ajatellaan tietyistä asioista. Voimme myös itse kertoa uraauurtavan organisaatiomme suunnitelmista ja saamme niistä palautetta, Rotonen avaa.

– Täällä ollaan neuvottelevalla mielellä, kun kaikki valmistautuvat ja varautuvat maakuntalakiuudistusten teknisiin toteutuksiin. Luodaan kehitysverkostoja ja muita yhteistyömalleja, Rotonen lisää.

Yleiskattaus alan nykytilasta

Rotosen mukaan atk-päivät on Suomen merkittävin sosiaali- ja terveysalan IT-tapahtuma, joka tarjoaa osallistujille hyvän yleiskattauksen nykytilasta. Kokonaisuudessaan hän on siis tyytyväinen tapahtuman järjestelyihin ja toivoo sille jatkossa monipuolista osallistujakuntaa.

– On FCG:ltä valtava ponnistus saada tällainen magneetti aikaan. Täällä pääsee paitsi tapaamaan uusia ihmisiä myös saamaan viimeisintä tietoa siitä, miten asioita valmistellaan valtakunnan tasolla. Kyllä kannattaa osallistua, Rotonen vakuuttaa.

FCG tarjoaa asiakkailleen koulutus- ja valmennuspalveluita, jotka tukevat ammatillista osaamista, johtamista ja työyhteisöjen kehittämistä.

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi