Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI TRUSTMARY FINLAND OY.

Lue lisää

Prima Powerin ohutlevylinjan avulla Punta Oy voi vastata asiakkaidensa kaikkiin tarpeisiin

Säilytyskalusteita, lukitusjärjestelmiä ja jakelutuotteita valmistavan Punta Oy:n ohutlevylinja on rakennettu Prima Powerin koneilla. Uusi ohutlevylinja takaa sen, että Punta pystyy vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin myös tulevaisuudessa.

Punta Oy:n toimitilat sijaitsevat Salossa. Vuonna 2019 yrityksen liikevaihto oli yhteensä noin 12 miljoonaa. Asiakkaista noin 80 % on suomalaisia toimijoita.

– Seisomme nyt uusimmassa hallissamme, joka on remontoitu vuonna 2016 ihan kokonaan lattiasta kattoon. Käytännössä tämä on uutta tilaa ja nämä tilathan on täytetty uusilla ja hienoilla Prima Powerin koneilla, hymyilee Punta Oy:n toimitusjohtaja Vesa Harilo.

– Yrityksemme perustettiin 38 vuotta sitten säilytyskalusteiden valmistamista varten. Teemme säilytyskalusteita edelleen ja ne ovat toimintamme perusta, mutta kaikki uusi liiketoimintamme on kasvanut jo suuremmaksi. Pääpaino on nykyisin lukitusjärjestelmien ja jakelutuotteiden valmistamisessa, Harilo jatkaa.

Myynnin palveluhalukkuus ensiluokkaista

Tärkein syy Prima Powerin ohutlevylinjan hankintaan oli Harilon mukaan se, että siten Punta Oy pystyi vakuuttamaan isot asiakkaansa siitä, että kapasiteettia löytyisi myös heidän tulevien tarpeidensa täyttämiseen. Käytännössä uusi ohutlevylinja mahdollistaa Puntalle uusia tuotteita ja ratkaisuja, lisää kapasiteettia ja liikevaihtoa.

– Vuonna 2018 päätimme kaksinkertaistaa kapasiteettimme. Siinä kohtaa vertailimme eri toimittajia ja päädyimme Prima Poweriin, Harilo muistelee.

– Päädyimme Prima Poweriin ensinnäkin sen takia, että yhteistyö heidän kanssaan oli helppoa. Myynnin palveluhalukkuus oli aivan ensiluokkaista, Harilo jatkaa.

“Olemme tyytyväisiä sekä palveluun että koneen toimintaan”

“Kokonaisuudessaan voi sanoa, että ilman tätä linjaa ei olisi pärjätty.”

Uusi ohutlevylinja otettiin käyttöön vuoden 2018 lopussa. Linja pitää sisällään kelalinjan, arkin purkumahdollisuuden, lävistyksen, kulmaleikkurin, taivutuksen ja robottiaseman. Linja toimii kolmessa vuorossa, joista kahtena miehitettynä. Yövuorot ajetaan miehittämättömänä. Punta Oy on ollut hyvin tyytyväinen linjan toimintaan ja Prima Powerilta saamaansa asiakaspalveluun.

– Kun olemme ajaneet linjaa ylös, niin ongelmia ja haasteita ilmenee aina hiukan. Yhteistyössä heidän kanssaan kaikki on kuitenkin pystytty ratkaisemaan. Olemme saaneet heiltä tukea jopa omien tuotteidemme kehitykseen. Olemme kyllä tyytyväisiä siihen palveluun, mitä olemme Prima Powerilta saaneet, Harilo kiittelee

– Kokonaisuudessaan voi sanoa, että ilman tätä linjaa ei olisi pärjätty. Olemme tyytyväisiä sekä palveluun että koneen toimintaan, Harilo toteaa.

Prima Power on yksi maailmanmarkkinoiden johtavia levyntyöstökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneita yrityksiä. Sen monipuolinen tuotevalikoima palvelee asiakkaita yli 70 maassa. Prima Powerin tuotantoyksiköt sijaitsevat Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi