Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset sekä työntekijäkokemukset. Lue lisää.

THIS CUSTOMER EXPERIENCE HAS BEEN BECOMES SINCE THE FIRST CUSTOMER EXPERIENCES OY.

Read more

Keittiökalusteiden asennus onnistuu myös ilman ammattilaisten apua

Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo asuu Hämeenlinnassa vuonna 1989 rakennetussa rivitalossa. Hiidensalon muuttaessa uuteen kotiinsa, oli sen keittiö yhä alkuperäisessä kunnossaan ja selvästi päivitystä vailla. Hän päätyi hankkimaan keittiön kaapiston Kalustetukulta. Asennustyöt Hiidensalo teki itse.

– Päätin tosiaan asentaa kaapistot itse, eikä siinä ollut lopulta mitään ihmeellistä. Ajattelin, että kun pohjatyöt on tehty, niin sittenhän on enää tosi pieni askel asentaa ne kaapit itse, Hiidensalo toteaa.

– Parasta Kalustetukun kanssa asioinnissa oli se, että en ollut itse miettinyt asioita hirveän pitkälle. En esimerkiksi päättänyt itse, minkälaisia laatikoita tai saranoita keittiöön tulee, mutta ne oli lopulta ihan viimeisen päälle mietitty Kalustetukun puolesta, hän jatkaa.

Puoliksi suunniteltu, valmiiksi tehty

Kalustetukun kauppias Petri Jokinen on Hiidensalon kanssa samoilla linjoilla siitä, että kaapistojen asennusta itse kannattaa vähintäänkin harkita.

– Keittiön asentaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Tärkein asia on mitat: niitä ei voi ottaa liikaa. Kuten vanha kansakin sanoo, niin hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Se pätee oikein hyvin keittiöremonteissa. Riittää kun ottaa asioista hiukan selvää etukäteen. Ja jos ei saa tai halua ottaa, niin me kyllä autamme, Jokinen sanoo.

Kokonaisuutena helppo ja mukava projekti

“Parasta Kalustetukun kanssa asioinnissa oli se, että en ollut itse miettinyt asioita hirveän pitkälle. En esimerkiksi päättänyt itse, minkälaisia laatikoita tai saranoita keittiöön tulee, mutta ne oli lopulta ihan viimeisen päälle mietitty Kalustetukun puolesta.”

Jälkikäteen ajateltuna kaapistojen asennus oli niin helppoa, että siihen voisi hyvin lähteä uudestaan.

– Keittiöremontti oli ihan mukava projekti. Jos joku kaveri olisi tekemässä nyt remonttia, niin ainakin osaisin tämän ensimmäisen keittiöremontin turvin mennä auttamaan häntä, Hiidensalo hymyilee lopuksi.

Kalustetukku on kotimaisista Charmia-keittiöistään tunnettu kalustevalmistaja, joka kalustaa keittiöiden lisäksi myös kylpyhuoneet ja muut kodin tilat.
Katso yrityksen tiedot

Send a message

Error: Contact form not found.

Did you get good service? Tell us that.

Participate in the lottery and you can win a spa vacation!

Thank you for your message! We will return as soon as possible.