TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääToimiva rakennus edellyttää aina rakennushankkeen alussa tehtäviä paloteknisiä tarkasteluja. Kun tarvittavat suunnitelmat tekee yhdessä asiantuntijan kanssa, saa rakentaja varmuuden siitä, että kaikki on varmasti mallillaan myös viranomaisten vaatimusten osalta. Skanska on tehnyt yhteistyötä KK-Palokonsultin kanssa muun muassa hotelli- ja palvelukeskushankkeissa.
– Skanska tekee vähän kaikenlaista. Minä itse toimin toimitilojen puolella – teemme toimistoja ja hotelleja. Lisäksi meillä on asunto- ja infrarakentamista, summaa Skanska Talonrakennus Oy:n projektipäällikkö Sari Jalava.
Skanska on hankkinut KK-Palokonsultilta paloteknisiä suunnitelmia ja palokatkosuunnitelmia erilaisiin hankkeisiin, kuten esimerkiksi hotellihankkeeseen ja palvelukeskushankkeeseen. Tarve palotekniseen suunnitteluun tulee suoraan rakennusalan viranomaisilta.
– Meidän täytyy laatia tietyt suunnitelmat rakennuslupaa ja rakentamista varten. Yleensä aina hankkeen alussa tehdään palotekniset tarkastelut, että saadaan toimiva rakennus, Jalava kertoo.
– Viranomaisiin on aina hyvä olla yhteyksissä alan asiantuntijan. Siitä saa varmuuden ja pääsee hyvin yhteistyöhön myös viranomaisten kanssa. Sen takia toivomme aina, että asiantuntija on viranomaisille se asian esittelijä, Jalava painottaa.
“Voin kyllä suositella KK-Palokonsultin palveluksia ihan kaikille, jotka niitä tarvitsevat. Kaikille on varmasti jotakin.”
Jalava kokee, että Skanska on saanut KK-Palokonsultilta aina todella hyvää palvelua. Yhteistyön tekeminen on mukavaa.
– Vaikka meillä on ollut kiireellisiä pyyntöjä, niin olemme saaneet hyvää palvelua ja yhteistyö on toiminut hyvin, Jalava kuvailee.
– Voin kyllä suositella KK-Palokonsultin palveluksia ihan kaikille, jotka niitä tarvitsevat. Heiltä saa nämä perinteiset palokatkosuunnitelmat ja palotekniset suunnitelmat, mutta myös sitten vähän erikoisempia palosimulaatioita. Kaikille on varmasti jotakin, Jalava toteaa.