Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

MAHTI-palvelu oli selkeä ja helppo vaihtoehto ensirakentajalle

Samuli Rousi perheineen rakennutti Vantaan Petikkoon omakotitalon. Talon maa- ja perustustöistä vastasi ME-Perustukset. ME-Perustusten MAHTI-palvelu saa Samulilta kiitosta helppoudestaan sekä vaivattomuudestaan.

Perheen omakotitalo on yhteen kerrokseen rakennettu 150 neliön kokonaisuus. Kyseessä oli koko perheen ensimmäinen rakennusprojekti. Talon tontti oli toiminut ennen rakentamista ratsastuskenttänä. Maa oli melko tasaista, mutta savista.

– Savea piti kaivaa pari metriä pois, että päästiin vakaalle maalle, Samuli Rousi muistelee.

MAHTI-palvelu oli selkeä ja helppo ostaa

“MAHTI-palvelu sisälsi perustussuunnittelusta lähtien kaiken toteutuksen aina sokkeliin asti.”

Talon maa- ja perustustöihin etsittiin isoa ja luotettavaa toimijaa, jolla olisi myös hyvä maine. ME-Perustus oli Samulille entuudestaan tuttu. Yritys oli myös nimenä ollut yleisesti esillä Vantaan alueella. Kilpailutuksesta vastasi perheen erikseen hankkima ulkopuolinen konsultti, joka vastasi koko rakennusprojektin koordinoinnista.

– Asian ratkaisi ME-Perustusten hyväksi MAHTI-palvelu ja se, kuinka selkeä ja helppo kokonaisuus se oli ostaa, Samuli kiteyttää.

– MAHTI-palvelu sisälsi perustussuunnittelusta lähtien kaiken toteutuksen aina sokkeliin asti. Palvelu pitää sisällään pakettiratkaisuna niin maatyöt kuin perustuksetkin yhden toimijan avaimet käteen -ratkaisuna. Toimijoita ei tarvitse ottaa erikseen ja koordinoida töitä ristiin, vaan kaikki tapahtuu yhden toimijan kanssa, Samuli kertoo.

”He tekivät työn alusta loppuun asti moitteetta”

“He tekivät työn alusta loppuun asti moitteetta.”

Kokonaisuus ME-Perustusten osalta sujui Samulin mukaan kiitettävästi. Työt toteutettiin suhteellisen tiukalla aikataululla. Tontti jäi siistiin kuntoon. Jätteitä ei jäänyt perheen siivottavaksi.

– He tekivät työn alusta loppuun asti moitteetta, Samuli sanoo.

– Sokkeli oli valmis noin neljän viikon kuluttua siitä, kun kuokka ensimmäisen kerran maahan osui, Samuli laskeskelee.

– Tontti jäi erittäin siistiin kuntoon. Pihatöitä ajatellen ei tarvitse paljoa muuta kuin mullat levittää ja nurmikot laittaa sekä vähän kivillä rajata, niin tontti on valmis.

”Aivan loistavaa palvelua!”

“Keskeisimmät hyödyt ME-Perustusten valinnasta olivat helppous, vaivattomuus ja selkeys ensirakentajalle.”

Myös arvioidussa budjetissa pysyttiin. Yhteistyö ME-Perustusten kanssa oli Samulin mukaan hyvin miellyttävää. Rakennusvaiheen loppupuolelta hänelle tulee mieleen tilanne, jossa tontilla oli hukassa yksi telekaapelin läpivientiputki.

– Sama kaveri, joka oli sen maatyövaiheessa vetänyt, niin kävi sen sitten illalla töiden jälkeen kaivamassa esille. Aivan loistavaa palvelua!

Samuli perheineen kävi seuraamassa maatöiden ja perustusten etenemistä päivittäin. Samalle he seurasivat yleisesti myös ME-Perustusten työskentelyä. Työt etenivät hienosti.

– Eipä siinä osannut itse kuin ihailla jälkeä. He olivat todella pätevän oloista porukkaa. He eivät harjoitelleet, vaan kaikki meni kerralla maaliin niin kuin pitikin, Samuli kertoo.

– Keskeisimmät hyödyt ME-Perustusten valinnasta olivat helppous, vaivattomuus ja selkeys ensirakentajalle. Kaikki tuli samalta toimittajalta, eikä itse tarvinnut toimia kapellimestarina, Samuli kuvailee.

– Oman kokemukseni perusteella pystyn lämpimästi suosittelemaan ME-Perustuksia!

ME-Perustukset tarjoaa perustus- ja pohjatöitä pientalorakentajille, talotehtaille ja rakennusliikkeille. Yritys toimii Vantaalla, Nurmijärvellä ja Mäntässä.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi