TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääKuopiossa asuva Kristiina löysi itselleen sopivan kodin PS-Tasotyöltä alkuvuonna 2016. Erityisen tyytyväinen syksyllä uuteen kotiinsa muuttanut Kristiina on ollut asunnonhankinnassa PS-Tasotyön palveluun ja sen joustavuuteen. Hän sai uuteen kotiinsa muun muassa haluamansa takan, vaikka se ei kuulunut pakettiin.
Kuopiossa asuva Kristiina alkoi etsiä uutta asuntoa saatuaan jokin aika sitten vakituisen työn. Hän seurasi ilmoituksia netissä ja lehdissä ja päätti käydä katsomassa Kuopion Savolanniemeen rakentuvaa rivitaloa.
“Sain kerralla sen, minkä halusin. Kotiin on aina mukava tulla.”
– Kun tulin tätä ensimmäistä kertaa katsomaan, minusta tuntui heti siltä, että voisin tänne muuttaa. Täällä on hyvä pohjaratkaisu ja asunnossa on kaikki mitä tarvitsen ja mitä arvostan. Vieraille on tilaa yöpyä eikä täällä käy tila ahtaaksi. Lisäksi arvostan kodinhoitohuonetta, jonka ansiosta pyykkejä ei tarvitse levitellä ympäri huushollia.
Kristiinan 72-neliöiseen asuntoon mahtuu kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, wc, pesuhuone, sauna ja kodinhoitohuone. Lisäksi Kristiina sai kotiinsa haluamansa takan, joka ei pakettiin valmiina kuulunut.
– Takka on minulle sisustuselementtinä tärkeä juttu, vaikka lämmintä täällä on muutenkin, Kristiina korostaa.
Parasta asunnossa Kristiinan mukaan on se, että hän sai olla mukana valitsemassa muun muassa materiaaleja ja värejä. Valinnat hoituivat K-Raudassa, jota PS-Tasotyö käytti kohteen sisustussuunnittelussa.
– Kävin siellä valitsemassa muun muassa maalit, laattojen materiaalit ja lattiat sekä hanat ja vesikalusteet, Kristiina luettelee.
Asunnon ensinäytöstä asti Kristiina piti yhteyttä omaan yhteyshenkilöönsä, Mari Tuominiemeen.
– Yhteistyö on ollut joustavaa ja mutkatonta. Asiat ovat hyvin järjestyneet. Kun esimerkiksi ilmoitin, että haluaisinkin keittiön lattialle laatat parketin sijaan, laitoin Marille illalla viestiä ja hän oli yhteydessä Topi-Keittiöön. Sain lattiaan laatat eikä missään vaiheessa toiveeseeni suhtauduttu vähättelevästi, vaan sekin onnistui, Kristiina kiittelee.
Eniten Kristiinaa viehättää uudessa kodissaan kokonaisuus.
– Sain kerralla sen, minkä halusin. Kotiin on aina mukava tulla. Lisäksi tämä oli aika edullinen, mitä monet ovat ihmetelleet, Kristiina hymyilee.