Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Kaukolämmön vaihtaminen maalämpöön pudotti lämmityskulut puoleen

Asunto-osakeyhtiö Kohmanrivi sijaitsee Tampereella Tesoman kupeessa. Vuonna 2017 taloyhtiön lämmitysmuoto vaihdettiin kaukolämmöstä maalämpöön. Kokonaisuudesta vastasi Suomen Ekolämpö. Pihaan porattiin viisi maalämpökaivoa ja tekniseen tilaan asennettiin kaksi NIBE:n maalämpöpumppua. Maalämmön myötä lämmityskustannukset ovat pudonneet jopa alle puoleen aiemmasta.

1980-luvun alussa valmistuneeseen rivitaloyhtiöön kuuluu neljä erillistä taloa, joissa on yhteensä 17 asuntoa.

– Talot ovat vähän kuin yhteen liitettyjä omakotitaloja. Jokaisella asunnolla on oma takapiha, kertoo hallituksen puheenjohtaja Markku Mettälä.

Ekolämpö vastasi kokonaisuudesta

Taloyhtiöstä on pidetty hyvää huolta ja erilaisia remontteja sekä parannuksia on vuosien saatossa tehty tiiviisti. Vuonna 2017 oli vuorossa lämmitysmuodon vaihto kaukolämmöstä maalämpöön.

– Suomen Ekolämpö kävi asentamassa meille kaksi eri kokoista maalämpöpumppua. Maalämpökaivoja porattiin viisi kappaletta Ekolämmön alihankkija toimesta. Ekolämpö hoiti meille tämän koko kokonaisuuden, Mettälä kiteyttää.

Taloyhtiöön asennettiin kaksi NIBE:n maalämpöpumppua, NIBE F1345-40 ja NIBE F1345-30. Kyseinen pumppumalli on tarkoitettu nimenomaan suurempien kiinteistöjen, kuten taloyhtiöiden, lämmitykseen. F1345 maalämpöpumpun hyötysuhde on hyvä tehokkaiden kompressorien ja optimaalisesti mitoitetun kylmäainepiirin ansiosta. Myös ohjaus on helppoa.

”Homma meni aika lailla niin kuin Strömsössä”

Yhteistyö Ekolämmön henkilökunnan kanssa oli Mettälän mukaan mukavaa.

– Aina kun kysyin mielestäni jotakin tyhmiä kysymyksiä, niin heiltä tuli vastaus, että miten homma etenee, Mettälä toteaa.

– Kaikki meni ihan sujuvasti. En muista, että missään kohtaa olisi tullut mitään kauheata takapakkia. Homma meni aika lailla niin kuin Strömsössä, jos niin voi sanoa, Mettälä naurahtaa.

Kulut ovat pudonneet jopa alle puoleen aiemmasta

“Jos haluaisi siirtyä maalämpöön, niin suosittelen ottamaan yhteyttä Ekolämpöön. Yhteyttä kannattaa ottaa jo suunnitteluvaiheessa, koska heiltä saa hyvän tuen projektin alkuun.”

Maalämpöön siirtymisen konkreettiset höydyt näkyvät ennen kaikkea lämmityskuluissa. Aiempaan tilanteeseen verrattuna ovat kulut pudonneet nyt noin puoleen tai jopa hieman sen alle.

– Säästyneellä osalla olemme pystyneet maksamaan lainaa ja korkoja pois. Summasta saattaa jäädä hieman ylikin. Toki parin vuoden päästä olemme vielä viisaampia siitä, millaisista säästöistä on kyse. Raha kuitenkin ratkaisee aika pitkälle, Mettälä summaa.

– Jos haluaisi siirtyä maalämpöön, niin suosittelen ottamaan yhteyttä Ekolämpöön. Yhteyttä kannattaa ottaa jo suunnitteluvaiheessa, koska heiltä saa hyvän tuen projektin alkuun. Tarjouskin kannattaa pyytää. Sitä voi sitten vertailla yhdenmukaisesti muiden tarjousten kanssa. Meillä on ainakin ollut ihan hyvät kokemukset, Mettälä sanoo.

Suomen Ekolämpö on Pirkanmaan talousalueella toimiva maalämpöjärjestelmiin erikoistunut yritys. Yrityksen asiakkaita ovat niin yksityiset omakotiasujat kuin suuret kerrostalo- ja rivitaloyhtiöt.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.