Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Esys voi luottaa Systen palveluun

Esys Oy on automaatiotalo, joka valmistaa sähkökeskuksia teollisuuden tarpeisiin. Syste tuottaa Esysille asennuspalveluita. Esys voi luvata asiakkailleen laatua myös asennuspalveluiden osalta, sillä Systen palveluun voi luottaa.

Sähkökeskuksia valmistetaan vuosittain suuri määrä erityisesti vientiyrityksien käyttöön.

– Olemme käyttäneet Systen palveluita nyt viisi vuotta. Aiemmin ostimme asennuspalveluita hieman sieltä täältä. Meillä oli tarve yhtenäistää toimintaa. Lähdimme liikkeelle Systen kanssa ihan tietoisesti niin, että Syste hoitaisi kaikki tarvitsemamme resurssit, muistelee toimitusjohtaja Pasi Mäkinen.

Nuorekas talo täynnä ammattilaisia

Syste tekee asennuksia sekä Esysin ohjauskeskuksien valmistuksessa sekä kentällä, jossa tehdään kokonaisurakoita.

– Mielestäni Syste on nuorekas talo. Heillä on töissä sellaisia kavereita, jotka haluavat kehittyä ja toimivat hyvin asiakaspalvelutehtävissä. Minulla on pelkästään positiivista sanottavaa Systen henkilöstöstä, kiittelee tuotantopäällikkö Markku Nieminen.

– Syste on lähtenyt selvästi sille linjalle, että heillä on töissä vain ammattilaisia. Kaikki nuoret koulutetaan ammattilaisiksi, Mäkinen toteaa.

”He ottavat hommat tosissaan ja luvatut asiat hoidetaan”

“Syste hoitaa kaiken siten, että voimme luottaa heidän palveluunsa.”

Mäkisen mukaan yhteistyön konkreettiset hyödyt näkyvät erityisesti palveluiden saatavuudessa – Esys saa Systeltä aina tarvitsemaansa palvelua.

– Syste hoitaa kaiken siten, että voimme luottaa heidän palveluunsa, Mäkinen painottaa.

– Voin suositella Systen palveluita ja näitä kavereita. He ottavat hommat tosissaan ja luvatut asiat hoidetaan, Markku summaa.

Syste Oy on teollisuuden sähköasennuksiin erikoistunut palveluntarjoaja, joka tuottaa sähkö-, automaatio- ja instrumenttiasennuspalveluja automaatiota käyttävän teollisuuden tarpeisiin.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi