Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI SUOMEN ASIAKASKOKEMUKSET OY.

Lue lisää

Monipuolista työtä eri puolilla maailmaa

Antton Mäki työskentelee Systellä sähkömiehenä. Hienointa työssä on sen monipuolisuus. Luonteeltaan Antton on sellainen, ettei viihdy pitkiä aikoja paikallaan ja työnsä puolesta hän onnekseen pääseekin myös reissaamaan.

Antton ajatui rakennussähkö- ja automaatiopuolelle omien sanojensa mukaan hieman vahingossa. Työssään Systellä hän esimerkiksi kytkee moottoreita ja kaikkia muita automaatioantureita, vetää kaapeleita sekä asentaa kaapelihyllyjä.

– Siisteintä työssäni on monipuolisuus ja vaihtelevuus. Erilaiset sähköllä ohjattavat laitteet ovat kiehtovia, Antton sanoo.

Osaaminen kehittyy jatkuvasti

Anttonin mukaan Syste kouluttaa asentajia ammattilaisiksi. Parhaiten hän itse kuitenkin kokee oppivansa töitä tekemällä – eli asentamalla vanhempien asentajien opissa. Töiden vastuullisuus määrittyy kunkin työntekijän oman osaamistason mukaisesti.

– Oikeastaan kukaan sähkö- tai automaatiomies ei koskaan osaa kaikkea. Se on sellaista elinikäistä oppimista, jos sellaiseen on vain mahdollisuus, Antton summaa.

– On ollut sellaisia projekteja, joissa olen itse saanut olla kärkimiehenä. Se on siistiä, kun saa vastuuta ja itse ajatella sekä hoitaa asioita, Antton iloitsee.

Asentajan tarpeita kuunnellaan

“Olen luonteeltani vähän sellainen, etten haluaisi olla aina samassa paikassa. Näin saan olla aina välillä kotona ja välillä reissussa. Se on parasta.”

Työnantajana Antton kuvailee Systeä joustavaksi ja ihmisläheiseksi. Asentajaa ja asentajan tarpeita oikeasti kuunnellaan ja sen mukaan usein määräytyvät työtkin. Työnjaossa otetaan huomioon se, mitä kukin haluaa tehdä ja mikä on kellekin mielekästä. Halutessaan pääsee myös ulkomaille.

– Ulkomaan komennuksia tulee heitettyä jonkin verran. Mieleenpainuvin niistä on Azerbaidžanin komennus. Pistimme siellä pystyyn sellaisen leipomolinjaston, Antton muistelee.

– Olen luonteeltani vähän sellainen, etten haluaisi olla aina samassa paikassa. Näin saan olla aina välillä kotona ja välillä reissussa. Se on parasta, Antton toteaa.

Syste Oy on teollisuuden sähköasennuksiin erikoistunut palveluntarjoaja, joka tuottaa sähkö-, automaatio- ja instrumenttiasennuspalveluja automaatiota käyttävän teollisuuden tarpeisiin.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

Saitko hyvää palvelua?
Kerro se meille.

Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

Kiitos viestistasi!
Palaamme assian mahdollisimman pian.

Tilaa uudet kokemukset sähköpostiisi