TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääHeikki Pennanen on lahtelainen automaatioinsinööri. Hän on kiinnostunut tekniikasta sekä siitä, miten kaikki toimii. Yksi Heikin mielenkiinnon kohde on hänen oma tekniikkaansa – hän haluaa tietää, kuinka hänen kehonsa toimii. Siitä kertoo Heikin käyttämä ŌURA-hyvinvointisormus.
Heikki Pennanen aloitti unensa seuraamisen puhelimensa avulla vuonna 2013. Kun ŌURA-sormus tuli myyntiin vuonna 2015, seuraili Heikki ensin hetken aikaa tilannetta ja päätyi lopulta hankkimaan hyvinvointisormuksen itselleen.
– Minua kiinnostaa se, miten laitteet toimivat sekä se, miten Heikki toimii. Haluan tietää, kuinka kehoni toimii. Miksi olen esimerkiksi herkempi hikoilemaan ja palelemaan kuin vaimoni? Miksi sykkeeni on korkeampi kuin samassa kunnossa olevalla kaverilla? Haluan etsiä vastauksia, Heikki kuvailee.
“Tärkeintä minulle on se, että olen osana suomalaista kehittämistä. Se on sellainen asia, mistä voin olla ylpeä.”
– Sormuksen tekniikka kiinnosti minua. Sen lisäksi kiinnostuin myös siitä, että kyseessä on suomalainen yritys ja suomalaisen tuotekehityksen myötä syntynyt tuote, Heikki muistelee.
Sormus on ollut Heikillä käytössä nyt noin puoli vuotta. Sen anturit mittaavat esimerkiksi liikettä, sykettä ja kehon lämpötilaa. Heikki seuraa sormuksen avulla eniten untansa sekä yleistä aktiivisuuttaan. Saamansa tiedon perusteella hän pyrkii muuttamaan omaa toimintaansa siten, että nukkuisi ja liikkuisi paremmin.
– Tämä on tarkempi kuin kännykällä tehty unen seuranta. Tulokset ovat samanlaisia, mutta ŌURAsta saan enemmän tietoa. Tiedän, että sykkeeni on korkea. Nyt pystyn ensimmäistä kertaa seuraamaan, missä se käy yön aikana, Heikki sanoo.
– Data kertoo sanallisesti, millainen yö on ollut ja mistä se johtuu. Kerran se ilmoitti, että taisit syödä aika myöhään ja kannattaisi syödä aikaisemmin. Olen muuttanut ruokailutottumuksiani siten, että syön nyt iltaisin kevyemmin. Yritän myös mennä aikaisemmin nukkumaan, Heikki kertoo.
Heikki on kokenut sormuksen ja applikaation yhdessä helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi. Sormus ei vaadi muuta kuin käyttöä ja latausta. Se on myös kestävä. Heikki on käyttänyt sormusta sekä töissään että vapaa-ajallaan, eikä pintaan ole tullut ainuttakaan naarmua.
– Olen iloisesti yllättynyt sormuksen mittaustarkkuudesta ja helppokäyttöisyydestä. Voin suositella tätä, Heikki kiteyttää.
– Tärkeintä minulle on se, että olen osana suomalaista kehittämistä. Se on sellainen asia, mistä voin olla ylpeä, Heikki sanoo.